Elli Lepän toinen runoteos vuodelta 2021 tarkastelee ihmisyyden olemusta hirviöiden, toiseuden ja yhteisöstä ulos sulkemisen näkökulmista. Käsittelyn keinoksi on poimittu tällä kertaa viittauksia folkloren suuntaan, on Baba Jagaa, vaihdokkaita, haltijattaria ja noitia.
Mitään sisäsyntyistä tässä ei ole: “toiseksi tuleminen ei tapahdu itsestään, se on aktiivinen prosessi”. Joku on tuuppinut, työntänyt pois, ja niin sitä vain saa huomata olevansa “kömpelö sopimaton säännötön vääränlainen”. Mutta tätähän voi ottaa omakseen, asettua ehdoin tahdoin poikittain ja vastahankaan, ja määritellä itse itsensä. Niin Leppä tekee.
sammakonsilmät minä siitä
mitä muut ovat mieltä minun kaljuudestani
kummallisuuksistani väkäsistä muhkuroista
eukoilla on yleensä huivit
helmojen peitossa viiltävät raatelujalat
Kokoelman halki kulkee sarja runoja mykästä sisaresta. Ne muodostavat hienon kokonaisuuden kuolleena syntyneestä siskosta, edeltäjästä, kenties pohjimmiltaan kateellisesta. Mutta sarjan mittaan löytyy yhteyttä ja eheyttä.
Jos arkkityypeissä ollaan vanhan viisaan naisen ja noidan parissa, ollaan usein jonkun kiinnostavan äärellä. Niin nytkin. Hirviöiden sukua on kerroksiltaan ja rakenteiltaan vaikeammin avautuva kuin muut lukemani Lepän runoteokset, mutta osin se voi kyllä johtua siitäkin, että sen maailma on vähemmän tuttu. Antoisaa luettavaa tämäkin oli yhtä kaikki.
Laufey, saat sympatiani
uskon tietäväni miltä sinusta tuntuu
pikku viikareiden äitien tulisi pitää yhtä
omapäiset kullanmurut tekevät mitä lystäävät
taas on Wilmassa viestiä






