Väinö Heinonen ja Vuokko Hurme: Housuvaaran huvipuisto : huvipuistotietoa hurjastelijoille

Housuvaaran huvipuisto

Osta kirja itsellesi

Tässäpä hauska lastenkirja, jonka luulisi innostavan kirjan ääreen sellaisetkin lapset, jotka eivät normaalisti kirjoista niin perusta. Matti ja Tilda viettävät tylsää kesäpäivää Housuvaarassa huvipuistoretkistä unelmoiden, kun yllättäen paikalle pelmahtaa omituinen siniviiksinen huvipuistoyrittäjä, jolla on aivan omat suunnitelmansa Housuvaaran varalle.

Kapri Kajanuksen ideoimasta uudesta Housuvaaran huvipuistosta ei nimittäin tule puuttumaan vauhtia ja kieputusta, ja tottakai Muhosten perhettä tarvitaan avuksi laitteita testaamaan ja kehitysvinkkejä antamaan. Samalla päästään tutustumaan kaikkeen, mitä huvipuistoihin liittyy. Mistä hattara oikein on peräisin ja miksi aikuisille tulee helpommin paha olo kuin lapsille? Aikakoneen avulla päästään vilkaisemaan myös historiallisia huvittelupaikkoja.

Vuokko Hurmeen kirjoittama tarina yhdistää juuri sopivalla tavalla mielikuvitusta ja tietoa, ja tekstiä tukevat hyvin Väinö Heinosen yksityiskohtaiset ja ilmeikkäät kuvitukset. Erityisesti osio historiallisista huvituspaikoista viehätti itseäni, kyllä sitä ennenkin osattiin!

Kirjan rakenne on muutenkin oivallinen. Kirjassa on tarinan lomassa runsaasti faktasivuja, joten kirjaa voi lukea halutessaan tarinana tai tutkia tietokirjana. Housuvaaran huvipuisto ei puhu huvipuistoista pelkästään yleisellä tasolla, vaan kirjassa päästään tutustumaan myös moniin kansainvälisesti kuuluisiin ja erikoisiin huvipuistoihin.

Tiedättekö esimerkiksi mitä puistoa on tituleerattu maailman vaarallisimmaksi huvipuistoksi? Tai mistä löytyy hupsulta kuulostava koiranpieruvuoristorata? Kirjan lukeminen aiheuttaa erikoisen halun alkaa hamuilemaan laukusta passia, joten pieni vaaran elementti on olemassa, jos kirjan lapselle meinaa hankkia.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, sekä erinlaiset muistelmat ja elämänkerrat. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.