Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Yulia Mykytenkolla on ollut eturivin paikka Ukrainan tapahtumiin jo vuosien ajan. Euromaidan-mielenosoitusten aikana 2013–2014 Mykytenko oli mukana perustamassa itsepuolustusjoukkojen 16. rykmentin ”naisjoukkuetta” ja hän osallistui aktiivisesti liikkeeseen, joka johti presidentti Viktor Janukovytšin syrjäyttämiseen. Armeijaan hän liittyi seuraavana vuonna sotilaana työskentelevän aviomiehensä innostamana, ja tällä hetkellä hän komentaa 25 miehen drooniyksikköä Donbasissa.
Vuodet ovat olleet vaikeita. Heti kirjan alussa selviää, että Mykytenkon isä ja aviomies ovat kuolleet, mutta menneisyyden ja nykyisyyden välillä hyppelehtivä kirja valottaa näitä traagisia tapahtumia vasta kirjan loppupuolella. Sen lisäksi Mykytenko pääsi omin silmin näkemään Buchan verilöylyn seuraukset venäläisjoukkojen vetäydyttyä kaupungista. Bucha oli osa Mykytenkon lapsuuden maisemia, ja siellä myös elää edelleen hänen perhetuttavansa.
Toimittaja Lara Marlowen kirjoittama How Good It Is I Have No Fear of Dying on kertomus paitsi Mykytenkon kokemuksista sodassa, niin myös siitä miten hän oppi ymmärtämään Ukrainan ja maan kielen historiaa. Itse alunperin venäjänkielinen Mykytenko opiskeli yliopistossa filologiaa, tässä tapauksessa siis Ukrainan kieltä ja sen kehittymistä. Mykytenko on oiva opas Ukrainan ja Venäjän kimurantteihin suhteisiin ja kulttuurien eroihin.
Mykytenkon kokemukset armeijasta ovat kahtalaiset. Nainen itse on sen verran sitkeä piru, että hän on kuin nakutettu armeijaan, mutta minulle lukijana tuli yllätyksenä se, miten hankalaa Ukrainassa on naisena päästä niin sanotusti ”tositoimiin”. Moniin tehtäviin naisia ei yksinkertaisesti oteta, ja kuten Mykytenkon omat kokemukset osoittavat, miesten on usein myös hankala ottaa käskyjä naiselta, varsinkin nuorelta. Tällä hetkellä Ukrainan armeijassa ja puolustusministeriössä palvelee 62 000 naista, ja näistä 5 000 on ollut taistelutehtävissä. Mykytenko kertookin myös kokemuksistaan helpottaa naisten pääsyä ja kouluttautumista Ukrainan armeijaan.
Kirjan kiinnostavimmat osuudet kuitenkin liittyvät itse droonisodankäyntiin. Mykytenkon yksikkö ohjaa drooneja seuraamaan vihollisen liikkeitä ja sijaintia, ja tämän tiedon avulla muun muassa tykkitulta kohdistetaan tehokkaammin ja tarkemmin oikeisiin kohteisiin. Toisinaan Mykytenkon ryhmä käyttää drooneja myös etsintä- ja pelastustehtävissä löytääkseen haavoittuneita tai kaatuneita ukrainalaissotilaita, jolloin heidät saadaan nopeammin turvaan tai palautettua omaisille. Mykytenko on ylpeä siitä notkeudesta ja luovuudesta, jolla drooneja on osattu ottaa käyttöön, vaikka niiden operoiminen voi olla henkisesti yllättävän raskasta. Pahinta on droonien kautta seurata ystävien ja taistelutoverien kuolemaa, ja nämä tapaukset olivat itsellenikin ehkä kirjan ikävintä luettavaa.
Kirjan hieman erikoisesta nimestä on pakko sanoa vielä sananen. How Good It Is I Have No Fear of Dying on ukrainalaisen runoilija ja ihmisoikeusaktivisti Vasyl Stusin kuuluisan runon ensimmäinen rivi. Tällä runolla on Mykytenkolle erittäin henkilökohtainen merkitys, sillä runo löytyi hänen isältään tämän kuoltua. Runon sanat heijastavat myös Mykytenkon ja hänen isänsä pettymystä Ukrainan poliittiseen johtoon, erityisesti siihen että Venäjän valloituksen uhkaan ei suhtauduttu ajoissa ja tarpeeksi vakavasti. Tämä taustalla vaikuttava kritiikki saattaa yllättää ulkomaisen lukijan, näyttäytyyhän erityisesti Zelensky mediassa lähinnä positiivisessa valossa, mutta toisaalta tämä omalta osaltaan syventää kyllä ymmärrystä Ukrainan sisäisestä keskustelusta.
How Good It Is I Have No Fear of Dying ei ole varsinaisesti mitään hyvänmielen lukemista, mutta vaikka kirja jättää jälkeensä vahvan tunteen sodan järjettömyydestä niin toisaalta myös ihmisten kyvystä selvitä ja taistella vaikeimpinakin hetkinä. Suosittelen!