Aina oon tykänny murteista ja meänkieli on varsin hupaisaa. Tutustuin siihen ensin Rosa Liksomin kirjoissa ja sittemmin yhdessä sun toisessa. Kun vietin joulun Rovaniemellä, osuin Väyläkirjojen myyntipisteelle ja kappas, kun käsiini tarttui kiva kirja, jota aloin heti lukea.
Murrekirjoissa kaikki asiat kääntyy hyväksi, kun ne kerrotaan murteella, koska se vaan tuntuu, vaikuttaa ja kuulostaa niin kivalta. No, tämä kirja on pakinaa pakinan perään, enkä missään nimessä tarjoilisi tätä sellaiselle, jolla pipo jo ennestään kiristää.
Hannu Lantto on pakinoinut jopa raatios ja lehiskii, joten ei ihme, että kirjankin on saanut aikaiseksi. Hunteeringit onkin ilmestynyt jo 2019, mutta ei mitenkään haitannut se, ettei siinä puhuttu nykyajan kotkotuksista mitään.
Murrejutut ovat todella kivoja ja jos ne ovat vielä pakinoita, niin aina parempi. Kieli on rikasta ja kyllä sen ymmärtää, kun käsittää asiayhteyden.