Anne Leinonen, Tuomas Saloranta ja Shimo Suntila (toim.): Hurtan koodeksi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Porttia lukeneille ja suomalaiseen kauhukirjallisuuteen perehtyneille Boris Hurtta on takuuvarmasti tuttu nimi. Hurtta juhli taannoin 25-vuotista taiteilijauraansa ja ystävät ja kylänmiehet toteuttivat juhlan kunniaksi Hurtan koodeksin eli juhlakirjan sankarin kunniaksi. Tekijöiksi saatiin koko joukko tuttuja nimiä, jotka tuottivat nipun novelleja, runoja ja muisteluksia.

Monet tarinoista sivuavat bibliofiliaa, onhan Hurtta itsekin melkoinen kirjankeräilijä ja novellit Valdemar Rydbergistä ja Nils Hermelinistä monelle sitä rakkainta Hurttaa. Toinen kokonaisuus muodostuu Stepanin koodeksista kertovista tarinoista. Nämä ovat tuttuja Stepanin koodeksi -antologian lukeneille. Sitten on kaikenlaista muuta, mutta yhtä lailla mielenkiintoista.

Tätä juhlakirjaa on helppo suositella kaikille Hurtan tarinoiden ystäville: silloin kirja on lähestulkoon välttämätöntä luettavaa. Toki muidenkin kauhutarinoiden ystävien kannattaa koodeksiin tarttua, sen verran maukkaita kertomuksia sen kansien väliin on ahdettu.

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia kirjoja painottuen naisten kirjoittamiin kirjoihin. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 860 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...