Irjankirjainten otsikot menevät vähän niin kuin aakkosjärjestyksessä ja niihin liittyvät tarinat ovat toinen toistaan kiinnostavampia. Irja Sinivaara kertoo elämästään, mutta ei perinteisen elämäkertamaisesti, vaan niin, että mitä mieleen tulee, muistoja, ajatuksia, mielleyhtymiä.
Kun kirjaa lukee, niin sitä pysähtyy monen tarinan kohdalla omiin muistoihin. Irjankirjaimet aivan kuin pöyhivät sitä omaakin vanhaa ja aika pölyistäkin muistikirjaa. Välillä on varsin ilahduttavaakin, kun pulpahtaa mieleen jotain sellaista, mitä ei enää tiennyt muistavansa.
Irja Sinivaara kertoo kirjailijuudestaan ja siitä, miten se ei ole helppoa. Työtä se on, kaiken aikaa. Lapsuus ja nuoruus ottolapsena tuo oman värinsä ja mausteensa ja heijastuu koko elämään. Kotipaikka ja kaikki paikat muutenkin, mihin sitä juurtuisi ja missä olisi hyvä olla. Sinivaara ottaa kantaa ja antaa ajattelemisen aihetta lukijalle.
Nautin tämän kirjan lukemisesta todella ja sitä voi suositella kenelle tahansa, sillä varsinaista juonta ei ole, mutta on paljon hyviä ja kiintoisia juttuja. Jonkin verran saa vaipua nostalgiaövereihinkin. Tunnelmapaloja kaikkinensa.
Kouvola ja Kotka tulevat ajoittain esille ja se antaa kivaa iloa niille, jotka paikkoja tunnistavat. On pakko hakea netistä, kun tulee vastaan paikkoja, että millaista siellä on. Osan muistaa ja tietää ja on niitä kohteita, joita ei enää ole.
Vahva lukusuositus, joten kannattaa tarttua ja katsoa, millaisia kirjaimia omaan mieleen nousee.