Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olipa onni, että ystävä, jonka lukulistaa kirjavinkkini pidentävät melko lailla, suositti minulle Santa Montefioren Italialainen tyttö Brooklynissa -kirjaa. Aivan uusi tuttavuus, ja hengästyttävä.
Evelinan elämä kulkee 1930-luvun Italiasta, suojatusta elämästä vanhempien ja sisarusten kanssa ja kotiopetuksesta, 1980-luvun Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa on ollut elämä, puoliso ja lapset jo vuosikymmeniä, mutta Italia ja varhaiset tärkeät käänteet ja muistot ovat aina ajatuksissa.
Evelinan väkevä ensirakkaus kohdistuu nuorukaiseen, jonka tausta on toisenlainen. Syvän, tiiviin yhteyden muuttavat juutalaisvainot, joita Ezra pakenee Italiasta. Joku tuo suru-uutisen.
Yhdysvalloissa asuu sukulaisia, joiden hoiviin Evelina päättää muuttaa. Elämä alkaa asettua uomiinsa uudessa maassa.
Sukulaisen häissä pöytäseuraksi osuu Franklin.
”Mikä sinun mielestäsi tekee paikasta kodin?”
Evelina yllättyi kysymyksestä. Tuollaisia häneltä ei kysytty. Hän huokaisi. Niin, mikä sen teki, hän ei ollut varma. ”Perhe ja ystävät”, hän sanoi epäröivästi. ”Se että on siellä onnellinen.” Franklin ei keskeyttänyt, vaan katsoi Evelinaa kiinteästi hänen pohtiessaan kysymystä. ”Ehkä se että tuntee kuuluvansa johonkin. Tuttuus. Olen asunut täällä yksitoista kuukautta, ja vaikka alkuun ikävöin kotiin, olen sopeutunut.”
”Minun mielestäni koti on siellä, missä rakkaus on.”
Evelina tunsi itsensä tyhmäksi, kun ei ollut maininnut ilmeisintä asiaa.
Keskustelu jatkuu siitä, onko toisella elämässään joku mukava nuorimies tai mukava tyttö. Franklinilla ei kuulemma ole semmoiseen nyt aikaa.
Avioliitto kestää vuosikymmeniä, vaikka arkipäiväistyy pian, ja vaikka elämä tarjoaa juonenkäänteitä kerrakseen, kun ystävä unohtaa Evelinan kanssa sopimansa tapaamisen kahvilassa, mutta sisään sattuvat astumaan aivan toiset tutut kasvot.
Kuten romanttisessa kirjassa kuuluu, lopulta he saavat toisensa. Arvostin valtavasti periaatetta olla rakentamatta omaa onneaan toisten tuskalle. Lukijaa hemmotellaan lopuksi pienoisella yllätyksellä, jonka olisin voinut hoksata, jos olisi ollut hoksottimia.
