Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tim Marshallin Maantieteen vangit oli omalla listallani ehkä viime vuoden paras tietokirja, niinpä odotukset miehen uutta kirjaa kohtaan ovat lievästi sanottuna korkeat. Siinä, missä edellinen kirja kertoi maantieteen vaikutuksesta geopolitiikkaan, Jaettu maapallo tutkii ihmiskuntaa rajaavia jakolinjoja: etnisyyttä, uskontoa, siirtolaisuutta. Nykyään nämä jakolinjat saavat yhä useammin myös fyysisiä muotoja; Donald Trumpin muuri on varmasti eniten uutisotsikoissa, mutta yhtä innoissaan aitoja ollaan pystyttämässä muuallekin. Marshall arvioi, että Euroopassa saattaa olla muutaman vuoden sisään enemmän muureja, aitoja ja rajaesteitä, kuin kylmän sodan pahimmassa vaiheessa.
Fyysiset muurit kertovat myös syvemmistä henkisistä jakolinjoista, jotka muovaavat identiteettiämme ja kertovat, mihin ryhmään oikein kuulumme. Marshall käsittelee niin katolilaisten ja protestanttien kärhämiä Pohjois-Irlannissa kuin sunnien ja šhiiojen erimielisyyksiä Lähi-Idässä. Toisaalta moderni maailma on tuonut myös aivan uudenlaista heimoutumista erilaisten kyberheimojen muodossa, jotka luovat eripuraa ja vihaa ympäri verkkoa. Erityisesti Yhdysvalloissa edellä mainittu on muodostunut suureksi ongelmaksi tulehtuneen poliittisen ilmapiirin myötä. Marshall näkee maan yhtenä pohjimmaisena ongelmana monen amerikkalaisen jakaman pelon, että väestörakenteen muutoksen myötä Yhdysvallat lakkaa olemasta valkoisen enemmistön hallitsema englanninkielinen maa. Pelko kiteytyy New Mexicon ja Texasin kaltaisissa osavaltioissa, joissa espanjankielisillä on nykyään vahva asema.
Tilanteessa on tiettyä historiallista ironiaa, Texas ja New Mexico kuuluivat Meksikolle vuosina 1821-1836 ja tuolloin Meksikon ongelmana oli suuri maa-alue, jossa oli vähänlaisesti väestöä alkuperäiskansoja lukuunottamatta. Ongelmaan oli looginen ratkaisu: amerikkalaissiirtolaisten houkuttelu erilaisin kannustimin ja Meksikon kansalaisuuden tarjoaminen kolmen vuoden asumisen jälkeen. Meksikon suunnitelmissa oli kuitenkin eräs ongelma: amerikkalaissiirtolaiset eivät missään nimessä halunneet tulla meksikolaisiksi. Ensinnäkin meksikolaiset olivat katolilaisia, mikä oli vannoutuneille protestanteille kauhistus ja toisekseen meksikolaiset eivät sallineet orjuutta. Meksiko huomasi pian virheensä, mutta laittomia siirtolaisia tuli silti rajan yli niin paljon, että vuonna 1834 amerikkalaisia oli alueella jo kymmenkertaisesti meksikolaisiin verrattuna. Tämän ylivoiman avulla Texas lopulta julistautui tasavallaksi vuonna 1836 ja liittyi myöhemmin Yhdysvaltoihin.
Laiton siirtolaisuus kuumentaa tunteita muuallakin. Erityisen mielenkiintoinen oli luku Intian niemimaasta. Intian ja Bangladeshin välillä on maailman pisin raja-aita, joka kattaa melkein koko 4000 kilometriä pitkän rajan. Ihmiset pakenevat Intian puolelle köyhyyttä, uskonnollisia vainoja ja ilmastonmuutosta. Tämä on aiheuttanut Intiassa kasvavaa vihamielisyyttä, joka on aiheuttanut tietyillä alueilla Intiassa jopa verilöylyjä. Ottaen huomioon, miten alavaa maata Bangladesh on, tulevaisuudessa nouseva merenpinta ei ainakaan helpota siirtolaisuuspaineita ja kahden maan välisiä suhteita.
Marshall ei näe mitään helppoja ratkaisuja näköpiirissä. Avoimet rajat eivät ole sen enempää realistinen ratkaisu kuin nationalistinen eristäytyminenkään. Jos historia jotain osoittaa, niin sen, että jos rahaa (ja turvallisuutta) ei ole siellä, missä suurin osa ihmisistä on, he siirtyvät sinne, mistä sitä löytää. Muurit ja aidat ovat väliaikainen ratkaisu, mutta mikäli vaurautta ei onnistuta rakentamaan tasaisesti, ei lopputulos ole positiivinen kenenkään kannalta.
Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään valtioiden välinen, vaan myös yhä enenevässä määrin myös valtioiden sisäinen ongelma. Aidatut asuinalueet kasvattavat suosiotaan ympäri maailmaa. Mitä tapahtuu, kun varakas väki alkaa vetäytyä julkisesta tilasta ja kaupunkien yhteiset tilat jäävät vain vähävaraisten käyttöön? Omilla alueillaan rikkaat maksavat yksityisille yrityksille turvallisuudesta, infrastruktuurista ja terveydenhuollosta, mikä johtaa väistämättä myös hallinnon roolin pienenemiseen. Yhteiskunnan sosiaalinen koheesio vähenee ja vastakkainasettelu lisääntyy, kun yhteiskuntaluokat elävät täysin erillään toisistaan. Tällaisessa yhteiskunnassa köyhät ovat kirjaimellisesti ulkopuolisia, “muurin taakse jätettyjä”, kuten Marshall asian ilmaisee. Aihe on mielenkiintoinen, mutta sitä ei käsitellä kirjassa hirveän syvällisesti. Suosittelenkin aiheesta kiinnostuneita tutustumaan Annu Kekäläisen Valitut kirjaan, joka antaa asiaan yhden mielenkiintoisen näkökulman.
Syvällisen analyysin puute vaivaa kirjaa muiltakin osin. Jaettu maapallo käsittelee niin laajaa aihetta, ja niin monia maantieteellisia alueita, että sivumäärä ei kerta kaikkiaan riitä muuta kuin hyvin pintapuoliseen käsittelyyn. Erityisesti Israelin ja Palestiinan suhdetta käsittelevä luku olisi hyötynyt suuremmasta sivumäärästä. Tosin on aika selvää, että Marshall on ajatellut kirjan pikemminkin helpoksi yleissivistäväksi teokseksi ihmiselle, joka ei ole uutisten suurkuluttaja ja sellaisenaan kirja on kyllä oikein hyvä. Vaikka ei ehkä olekaan samanlainen napakymppi kuin Maantieteen vangit, on Jaettu maapallo kuitenkin helppolukuinen, helposti lähestyttävä teos, joka antaa hyvät eväät perustietoihin. Tästä on helppo jatkaa muiden teosten pariin.