Tim Marshall: Maapallo hallussa : karttoja jotka kertovat kaiken meistä ja maailmasta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tim Marshall on kansainvälisen politiikan asiantuntija, jonka kaksi viimeisintä kirjaa ovat iskeneet itseeni varsin lujaa. Yllätys on siten varsin kova, kun miehen uusin kirja onkin yhtäkkiä lastenkirja. Maapallo hallussa perustuu Marshallin menestyskirjaan Maantieteen vangit ja yllättävää kyllä, käännös lastenkirjaksi on onnistunut erinomaisesti.

Kuten alkuperäisessä kirjassa, Maapallo hallussa esittelee karttoja, joiden kautta käydään läpi koko joukko yllättäviä maantieteeseen liittyviä kysymyksiä, kuten miksi toiset maat ovat köyhiä ja toiset rikkaita ja mistä sodat oikein johtuvat. Maantiede myös vaikuttaa valtioiden muotoutumiseen ja historian kulkuun tavalla, jota harvemmin tulee ajatelleeksi. Toisin kuin alkuperäisen kirjan harmillisen pienet kartat, Maapallo hallussa antaa kuitenkin kartoille myös kunnolla tilaa hengittää. Grace Eastonin ja Jessica Smithin kuvittamat aukeaman kokoiset kartat ovat todella komeaa katsottavaa ja täynnä kaikenlaisia mielenkiintoisia yksityiskohtia ja huomioita.

Tietysti kirjassa on karttojen lisäksi muutakin sisältöä, joka kiinnostavalla tavalla valoittavat käsiteltävän alueen erityisominaisuuksia. Esimerkiksi Kiinaan liittyen yksi aukeama tarkastelee, miten nykyinen Kiinan valtio on hiljalleen muodostunut, toinen aukeama käsittelee, miksi Tiibet on Kiinalle niin tärkeä ja kolmannessa pohditaan, miksi Kiina pyrkii merkittäväksi merivallaksi.

Kirjan sisältö voi kuulostaa siltä, että lasta tuskin kiinnostaa, mutta itse sanoisin että päinvastoin; olisin ollut lapsena aivan pähkinöinä tällaisesta kirjasta. Maapallo hallussa antaa paljon todellisia oivalluksia tarjoavia tietoiskuja ja ennen kaikkea kirja onnistuu tarjoamaan hyvän yleiskuvan siitä, miten maantieteelliset seikat oikein vaikuttavat valtioiden toiminnan taustalla. Hienon kuvituksen ja taiton lisäksi kirjassa on onnistuttu myös tiivistämään olennainen sen verran hyvin, että kokonaisuus on helppo ja miellyttävä lukea ja sisäistää. Ehkäpä se jotain kertoo jos sanon, että en ole vähään aikaan lukenut näin onnistunutta lastentietokirjaa. Suosittelen siis, aivan loistava teos!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...