Charles Soule: Jedien valo

Jedien valo

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Charles Soule on monipuolinen kirjailija, joka on kirjoittanut aiemmin muun muassa Darth Vader -sarjakuvia. Jedien valo oli varsin odotettu teos, se piti New York Timesin bestsellerlistan kärkipaikkaa useita viikkoja.

Star Wars on fantasiamaailmana ollut viime vuosikymmenenä ollut suurten muutosten kohteena. Star Warsin historia kirjoitettiin uusiksi ja paljon vanhaa tarinaa työnnettiin maailmasta ulos. Yksi suurimmista muutoksista oli Uljas Tasavalta -sarja, joka käynnistyy Jedien valolla. Se sijoittuu aikaan noin 200 vuotta ennen elokuvista tuttuja tapahtumia.

Jedien valossa jediritarikunta on vielä vahva voima galaksissa. Vaikka galaksissa on päällisin puolin rauha, onnettomuuksien sarja rikkoo rauhallisen yhteiskunnan elämää. Onnettomuudet eivät tarkasteluna vaikuta sattumanvaraisilta, joten nousee kysymys, mitä katastrofin taustalla onkaan.

Kirjassa käytetään tällaiseen kevyehköön seikkailukirjaan suhteutettuna aika paljon aikaa miljöön luomiseen. Se lienee ymmärrettävää, koska esitelty ympäristö on uutta. Kirjan tarina käyttää paljon jännittävään hetkeen päättyviä lukuja, joiden ratkaisua joudutaan odottamaan aina toisen kertojan kohtauksen ylitse.

Jedien valo on mielenkiintoinen aloitus uudelle sarjalle. Se sopii niin uusille kuin vanhoillekin Star Wars -faneille. Soule onnistuu tuomaan esiin Star Wars -elokuvien hengen ja tuo mukanaan uusia elementtejä, jotka laajentavat galaksin tarinaa. Tarina on hyvin kirjoitettu ja se onnistuu jättämään lukijan janoamaan lisää. Sarjan kaksi seuraavaa osaa on myös luvattu julkaistavan vielä tänä vuonna.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 289 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...