Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä

Jumala joka kivessä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pidän kirjoista, jotka fiktiivisyydestään huolimatta sijoittuvat asiatarkasti maailmanhistorian aikajanalle. Tarinoista, joiden aikakehykset tehdään lukijalle niin selväksi, että on otettava haaste vastaan ja pinnisteltävä oman historiatietämyksensä kanssa.

Kamila Shamsien Jumala joka kivessä jakautuu historiallisesti kahteen osaan; ensimmäisen maailmansodan vuosiin ja myöhempään noin 1930-luvulle sijoittuvaan jaksoon. Taustaa tukevoitetaan kolmen erilaisen imperiumin palasilla – muinaisella Persialla, Ottomaaneilla ja brittiläisellä siirtomaapolitiikalla. Ja tämähän on siis vasta taustaa mielenkiintoiselle tarinalle! Alkuperäisteos God in Every Stone ilmestyi vuonna 2014, jolloin tuli kuluneeksi sata vuotta ensimmäisen maailmansodan syttymisestä.

Nuori englannitar, Vivian Rose Spencer, on jo lapsena hullaantunut arkeologiasta. Perheen ainoana lapsena hän on saanut isältään poikkeuksellisen paljon rohkaisua opiskeluun ja määrätietoiseen menestykseen elämässä. Isä on halunnut hänestä sekä pojan että tyttären; “naisellinen käytökseltään mutta miehinen ymmärrykseltään.” Vivian tunteekin itsensä varsin etuoikeutetuksi aikana, jolloin naiset vasta haaveilivat esimerkiksi äänioikeudesta. Jo nuorena hän pääsee kansainvälisen arkeologiryhmän mukana Osmanien maille, kun isän vanha ystävä Tahsin Bey järjestää hänelle paikan kaivauksilla. Vivian tietää elävänsä unelmaansa todeksi eikä viriävä rakkaus rajoitu pelkästään joonialaisiin pylväisiin ja maasta paljastuviin kivilaattoihin. Kotiin palattuaan Vivian joutuu kuitenkin ristiriitaisten vaatimusten keskelle. Ensimmäinen maailmansota on syttynyt ja hänen työpanostaan tarvitaan sotilassairaalassa. Kunnes arkeologin intohimo vie jälleen voiton ja Vivian matkaa yksin Aasiaan, Peshawariin.

Pataani Quayyum Gul on matkalla kotiinsa Peshawariin ja hän osuu samaan junaan Vivianin kanssa. Quayym on taistellut länsirintamalla Britannian lipun alla ja menettänyt toisen silmänsä Ypresissä. Kunniakas sotilasura on katkennut lyhyeen ja hän tuntee itsensä vaillinaiseksi mieheksi taisteltuaan sellaisen maan puolesta, jossa ei ollut koskaan aiemmin edes käynyt. Quayym palaa perheensä pariin ja tapaaminen junassa englantilaisnaisen kanssa jää ohimeneväksi episodiksi sillä erää. Heidän vaiheensa kietoutuvat kuitenkin tiukasti yhteen Vivianin tutustuttua Quayymin pikkuveljeen, Najibiin.

Kamila Shamsie on Pakistanista kotoisin ja asuu nykyisin Lontoossa. Hänen teoksiaan on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle. Hänen taustansa tekee tästä kirjasta mielenkiintoisen jo siitä syystä, että tarina asettaa rinnakkain ja sekoittaa sopivasti kahden eri mantereen ja erilaisten kulttuurien elämää henkilöhahmojensa kautta. Englannissa, jo tuohonkin aikaan, Vivian sai varttua itsenäiseksi naiseksi. Quayymin myötä kirjaan tulee puolestaan paljon juuri miesten välistä ystävyyttä ja lojaaliutta ja hyvin miehistä maailmaa.

Minua häiritsivät hieman Shamsien toisinaan hengästyttävän pitkät lauseet, mutta niihinkin tottui tarinan edetessä. Sitäkin enemmän nautin kirjan älyllisestä otteesta ja historiakeskeisyydestä. On kuin yhdellä matkalipulla olisi tehnyt kierroksen vuosisadan alun Lontoossa ja värikkäässä, levottomassa Intiassa ennen sen itsenäistymistä.

Marja-Liisa

Intohimoinen lukija, jolle kirjat ovat elämänmittainen haaste ja ruostumaton rakkaus. Koko kirjo käytössä, runoista dekkareihin ja kaunosta tietokirjallisuuteen. Luettujen pinoa on listattu myös Tuhansia sivuja -blogiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...