Merja Asikainen ja Tommi Liimatainen: Kaasu pohjassa

Kaasu pohjassa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

“Tuntui hurjalta ajatella, että joutuisin olemaan selvin päin joka ikinen vappu, pääsiäinen, juhannus, uusivuosi. Kaikki syntymäpäivät, jokaiset häät ja hautajaiset.”

Tommi Liimataisen ensimmäinen vuosi juhannuksesta juhannukseen on kulunut, nuo mainitut juhlinnat selvinpäin ohitettu, kypsymässä on päätös: ei enää koskaan, ei tippaakaan.

Tommi Liimatainen on juuri se meidän tuntemamme Katri Helenan kalakaveri ja Negativen Jonne Aaronin veli, kuin myös kummankin manageri. Sanalla on kuuluvuutta ja painavuutta, varsinkin kun hän on läpinähnyt musiikkipiirit, joissa juoppous varsinkin rock-piireissä on ollut hyve. Ei tippa tapa! on ollut muusikkojen slogan.

Niin vain luiskahti Tommi aikoinaan väärille poluille: ei auttanut viinanhöyryinen alkoholistikoti karttamaan viinaa, ei mikään panemaan jarruja, kieltäytymään alkoholista. Vastuuntuntoisesta isoveljestä oli lopulta vapauttavaa vetää pää täyteen ja olla edes hetken huolia vailla. Epävarmuus oli tipotiessään, itsetunto tapissaan. Mikäpä ei olla ja rellestellä!

“Huvittavinta” tässä kaikessa läträämisessä on se, että Tommin ura, ennen selviä päiviä ja managerointia, oli viinanmyyntiä muille: ensin baarissa, sitten Alkossa ja lopuksi viinipuolen myyntiedustajana Altiassa. Kai siinä tavallaan piti “kasvaa” kokemusasiantuntijaksi.

Ilo ja meno viinan kanssa on teeskentelyä. Sehän se lopputulos on kun aikansa päätä seinään hakkaa ja sitten tajuaa. Moni jatkaa, mutta Tommi tajusi stopata, painaltaa jarrun pohjaan 28 vuoden iässä. Ja nyt juhannuksena täyttyy ensimmäinen kymmenvuotiskausi raittiudessa.

“Kaikki sosiaaliset tilanteet on kyllästetty viinalla.” Liimatainen kritikoi lepsua linjaa ja antaa sapiskaa yhteiskunnalle, joka hyssyttelee alkoholin vaaroista lievästi hyväksyvään sävyyn suhtautuessaan. “Tässä yhteiskunnassa vaatii uskallusta olla vastarannan kiiski ja juomatta sosiaalisissa tilanteissa.”

Jopa terveyskäyttöä suositellaan! Vaikka koko prosessihan menee näin: valtio osin valmistaa ja myy, sitten hoitaa uhreja. Järjetöntä.

Lopputulema kaikesta nähdystä ja koetusta:

“Vähättelemättä kenenkään muun tekemiä ratkaisuja tai elämäntapaa voin sanoa, että minäpä tiedän, mikä tekee ihmisen sisimmässään onnelliseksi. Millä mielestään saa kaiken kuonan pois ja on hyvä olla. Raittius sen tekee.”

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...