Robert Galbraith: Käen kutsu

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Maailmankuulu brittikirjailijatar, Harry Potterin synnyttäjä ja sitä kautta yhden nykykirjallisuutemme suurimmista buumeista, velhohysterian, aikaansaaja J. K. Rowling on jälleen, runsas viisi vuotta Harry Potterin tarinan jälkeen, liittynyt julkaisevien kirjailijoiden piiriin. Viime vuonna ilmestynyt aikuisille suunnattu vaaleihin valmistautuvasta englantilaiskylästä kertova peribrittiläinen pikkukaupunkidraama Paikka vapaana saa nyt seuraajakseen annoksen rikoskirjallisuutta – peribrittiläistä, tottahan toki.

Mutta palataanpa asiassa hieman taaksepäin, sinne erään (julkisen) salaisuuden alkulähteille. Huhtikuu 2013: ”Ex-sotilaspoliisi” Robert Galbraith julkaisee rikosromaanin nimeltä Cuckoo’s Calling. Heinäkuu 2013: J. K. Rowling myöntää kirjoittaneensa salanimellä tämän jo kehutun dekkarin. Kirjan myyntimenestys kasvaa äkkipäätään 150 prosenttia.

Ottamatta sen enempää kantaa paljastukseen vahvasti liitetystä mahdollisesta markkinatemppuilusta, totean ainoastaan, että itse en olisi halunnut tietää totuutta. On nimittäin niin, että Harry Potterini lukeneena, ja niistä suuresti nauttineena, en pystynyt tarttumaan tähän kirjaan ilman vahvoja ennakko-oletuksia, suuria odotuksia. Toki moni muukin loistavaksi todenneeni kirjailija on saanut minut odotuksen valtaan, mutta tämä oli toisenlaista, jopa manipuloivaa. Lisäksi on mainittava, että kesti hyvin pitkään, ennen kuin sain taotuksi päähäni, että mitään yliluonnollista tai ihmeellistä ei ole tulossa. On vain selvittämätön kuolema, lukuisa joukko henkilöhahmoja ja pitkällistä pohdintaa siitä, mitä ja miksi oikein tapahtui.

Teoksen paras anti sijoittuu sen alkupuolelle, osuuteen jossa kirjailija esittelee kaksi päähenkilöhahmoaan, yksityisetsivä Cormoran Striken sekä hänen apurinsa Robinin, ”tilapäisratkaisun”, jotka päätyvät selvittämään mallitytön putoamista parvekkeelta ja siitä johtunutta kuolemaa. Voinkin eittämättä todeta, että minulle kirjan hohto näyttäytyi juuri sen henkilöhahmojen muodossa, ei niinkään juonikuvioissa.

Tässä vaiheessa onkin varmasti oikeudenmukaista mainita, että minä en ole dekkari-ihmisiä, en ollenkaan, mistä jo sinänsä voi tehdä sen johtopäätöksen, että kirjailijan on oltava taitava saadakseen minut viihtymään tämän tyyppisen ”pähkinän” parissa lähes 500 sivun ajan – lähes viihtymään.

Mielenkiintoisten henkilöhahmojen ohella haluan nostaa esiin tavan, jolla kirjailija esittelee lukijalle teoksen miljöön, saattelee hänet Lontooseen, sen pubeihin ja kaduille. Pisteet tästäkin.

Loppukaneettini siis kutakuinkin tällainen: suosittelen lukijoille, jotka pitävät perinteisestä ”kuka sen teki” -rikoskirjallisuudesta, jonka päämääränä ei ole verinen mässäily. Kyllä J. K. Rowling tämänkin genren hallitsee, en missään nimessä olisi halunnut jättää tarinaa kesken, mutta kuitenkin: kyllä velhot tekevät sen paljon paremmin; pitävät otteessaan.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

8 kommenttia

  1. Tämän jo hankin omaksi. Jäänee joululukemiseksi 🙂

  2. Paikka vapaana ei mitenkään innostanut, mutta taidan kuitenkin testata Rowlingin dekkaristikyvyt ennen kuin hylkään hänet. Potterit toki kestävät useammankin lukukerran.

  3. Minullakin tämä odottaa lukemista. Odotin paljon Rowlingilta Pottereiden jälkeen ja olihan Paikka vapaana ihan luettava, mutta kyllä se jäi valovuosien päähän Pottereista. Nyt odotukset on jo matalammalla, saa nähdä täyttääkö Käen kutsu nämä pienemmät odotukset.

  4. Mulla on Paikka vapaana edelleen lukematta, vaikka omana onkin. En yleensä ole mikään dekkari-fani, mutta tämän voisin lukea kirjailijan takia. Plussana olisi myös tuo, että kirja on perinteinen dekkari.

  5. Nyt on Käen kutsu luettu. Kuten kommentoin aiemmin, odotukset oli nyt matalammalla ja hyvin Käen kutsu ne täytti. Kirjassa oli suorastaan Christiemäistä murhamysteerin selvittelyä, joka vetoaa minuun paljon enemmän kuin toiminnantäyteiset action-pläjäykset. Vaikka Paikka vapaanakin oli hyvin kirjoitettu, ei se aiheeltaan innostanut. Robert Galbraithin murhamysteeerejä lukisin kyllä mieluusti enemmänkin.

  6. Paikka vapaana oli siis pettymys. Tätä olen nyt lukenut pari sataa sivua eli melkein puolet ja hyvin pitää otteessaan. En ole halunnut kurkistella tulevia tapahtumia, ja se on aikamoinen suositus.

  7. Minä luin tämän vihdoin ja viimein, vaimo on näitä kehunut jo pitkään, ja olihan tämä hyvä. Potterit eivät taustalla painaneet yhtään, vaikka itse asiassa samaan aikaan luin Feeniksin kiltaa uudestaan lapsille. Ihan eri juttuhan tämä on, mutta kyllä Rowling hyvä kirjailija on. Tässäkin kirjassa on mielenkiintoisia henkilöitä, ja varsin mainiosti juttu kääräistään pakettiin. Mukava dekkari, etenkin jos on kyllästynyt julmuuksilla mässäilyyn.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *