Stephanie van der Linden: Kaiken maailman villasukkia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Moreeni-kustantamo on jälleen kunnostautunut tarjoamalla neulojille väri- ja kuviokylläisen villasukkakirjan. Stephanie van der Linden on opiskellut kemiaa ja rakennustekniikkaa teknillisessä korkeakoulussa, joten hänellä on silmää sekä oikeiden ja nurjien että kirjoneuleiden arkkitehtonisille rakenteille.

Kirjassa kuljetaan pitkä matka aina pohjoismaista Pohjois-Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan, ja eri maiden neulomistavat tulevat hienosti esille. Kirjan kantta somistavat upean väriset turkkilaiset kirjoneulesukat; on muuten mielenkiintoista tietää, että Turkissa ja Balkanilla sukat neulotaan yleensä kärjestä alkaen, kun taas meillä muualla on vallalla varresta aloittaminen. Kirjassa on myös melkoinen kaarti erilaisia kiinnostavia kantapäämalleja.

Näistä 26 mallista on vaikea löytää yhtä suosikkia, niin kauniita ja keskenään erilaisia ne ovat. Kaikki mallit on toteutettu Regian langoilla, joista varmaan useimpia on kohtalaisen hyvin saatavilla Suomessakin. Uskoisin, että kirjasta löytyy sukkia sekä vähemmän neuloneille että todellisille konkareillekin, vaikkei mallien vaikeusasteita olekaan ilmoitettu. Lopussa on tarpeellinen tekniikkaosuus, jossa kerrotaan sukkien toteuttamisessa tarvittavia työtapoja.

Kaunis kirja taas kerran, ja ehdottomasti paikallaan minunkin kirjahyllyni neuleosastossa.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 969 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...