Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Reetta Pekkasen tuoreimman Katkaistut tulppaanit -kokoelman (Poesia 2023) myötä piti syöksyä tutkailemaan Pekkasen aikaisempia kokoelmia. Toisena vuoron sai Kärhi, Poesian vuonna 2019 julkaisema runokokoelma, joka muistuttaa ainakin päällisin puolin tuorempaa kokoelmaa: runot ovat melko vähäeleisiä, kytkeytyneitä luonnontieteelliseen maailmankuvaan ja kuvastoon ja täynnä kiinnostavaa pohdiskelua.
Jos se räjähtää mutta sillä ei ole kiire
on se luultavasti vakavaa.
Nimi Kärhi vie tietysti ajatukset kasveihin ja kasvamiseen, mutta takakannessa viitataan myös kivien ja mineraalien maailmaan, ametistikaivokseen, josta nostetaan ametisteja maan päälle. Kivet eivät aina ole niin kaukana inhimillisestä elämästä: kiteen kasvaminen vapaudessa omamuotoiseksi tai kivisulassa toisten mineraalikiteiden rajoittamana ovat kaksi eri asiaa. Erillisyys ja yhteys näyttäytyvät monissa suhteissa.
Kaikki painava, kuten komeetat ja syyllisyys
otetaan tosissaan paljon helpommin kuin ilo
Runoissa on monenlaista mittakaavaa, sivuilla on “tuhat miljoonaa tonnia eläimiä” ja “satojatuhansia kilometrejä pelkkiä mustia koskettimia”, toisaalta yksittäisiä huonekasveja ja munankuoren läpi kuuluvaa piipitystä.
Pekkasen teksteissä on tässäkin kokoelmassa hyvää aforistisuutta ja kiinnostavia kiteytyksiä – kuin ne ametistikiteet ja muut mineraalit.
