Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun lapsi näkee metsässä tai pihalla rykelmän lehtiä, kiviä tai vaikkapa käpyjä, hän ei näe kasaa. Hän näkee elämyksen, jotakin jota ei voi tutkimatta ohittaa. Juuri tältä pohjalta ajateltuna Emilia Erfvingin idea kuvakirjasta, jonka päähenkilöhahmona seikkailee Kasa on aivan mainio.
”Kasassa on milloin mitäkin. Lepän lehtiä, kuusenkäpyjä, metsän pölyä ja heinänkorsia.”
Jo kolmas Kasasta kertova kirja Kasan nenä alkaa tilanteesta, jossa Kasa yhtenä aamuna huomaa kauhukseen kaarnanenänsä kadonneen. Sitä on tietysti lähdettävä etsimään. Vaikka eläinystävät jakavat avuliaita neuvojaan, tehtävä tuntuu vaikealta: Kivi ei käy nenäksi, se on kylmä ja painava, keppi taas on pitkä ja heiluu tuulessa. Turpeenpala on märkä ja suonhajuinen, kukka houkuttelee liikaa pörisijöitä ympärilleen. Kun Kasa lopulta kohtaa syyllisyyttä huokuvan majavan, alkaa kadonneen nenän mysteeri pikkuhiljaa aueta.
Kasa ystävineen ihastuttaa jälleen kerran. Emilia Erfvingin rauhallinen tyyli miellyttää silmää ja tarina korvaa. On uskomatonta, kuinka erilaisia tunteita pelkillä silmillä varustettu Kasa heijasteleekaan lukijaansa, kun nenä on tipotiessään ja suuta taida ollakaan. Kasa on hahmona huippu.
Vaikka Kasan nenä ei tarinallisesti ihan edeltäjänsä, Roskakasan, tasolle ylläkään – se taso on muuten korkea – on se silti kokonaisuudessaan sangen mainio kuvakirja, jonka avulla on helppo keskustella tunteista, joita rakkaan asian kadottaminen tai menettäminen saattaa herättää. Sekä minä että kolmevuotias tyttäremme annamme Kasan nenälle ehdottoman suosituksemme.
