Lauri Oino (toim.): Käykää peremmälle! : kirjoituksia kyläilystä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

”Äitini Ulla Mäkelä rakasti yllätysvieraita ja -vierailuja. Hänellä oli loogiselta kuulostanut selitys: kutsumatta tulleet ovat parhaita vieraita, koska heitä varten ei tarvitse valmistaa mitään. He saavat tyytyä siihen, mitä on. Mutta olla piti aina, siis tarjottavaa. Talouteen kuului ehdottomasti vierasvara, sillä kahvit oli keitettävä aina. Pitempimatkalaisille tarjottiin ruoka. Ja kodin oli oltava aina siinä kunnossa, että vieraat voi ottaa vastaan.”

Kas siinäpä esimerkkiä nykyajan emännille ja isännille! Tämä Anneli Mäkelä-Alitalon muistelma lapsuudestaan ja nuoruudestaan tuntuu nyt aika utopistiselta. Yllätysvieraita! Ja vielä pitempimatkalaisia yllätysvieraita! Käsittääkseni täysin tuntematon ihmislaji näinä nykyaikoina.

Käykää peremmälle! on monella tapaa erittäin viihdyttävää luettavaa, sillä se tarjoaa vähän kaikenikäisille samastumiskohteita: aivan, noin meilläkin tapahtui ja tapahtuu. Kirja kulkee väljästi aikajärjestyksessä; alussa puhutaan agraari-Suomesta, jossa kyläily oli itsestään selvää, ja etenkin yllätyskyläily, kun eihän joka talossa ollut puhelintakaan, jolla tulostaan ilmoittaa.

Käynti vaikkapa vain sukulaisissa kylän toisella laidalla saattoi olla suuri tapaus arjen aherruksen keskellä, puhumattakaan sitten niistä harvoista kerroista, kun sai matkustaa julkisella kulkuneuvolla vielä sitäkin kauemmas; matkaseuraksi saattoi Savon sydämessä osua jopa itsensä Jeesuksen näköinen ja tapainen mies, eli puhelias munkki Valamon luostarista, kuten eräs muistelija kertoo.

1960-luku oli tässäkin asiassa murroksen vuosikymmen: aluksi rupesi yleistymään kyläilyyn suuresti vaikuttanut tekniikan ihme eli televisio. Ensin matkattiin kutsuttuina tai kutsumatta katselemaan urheilukilpailuja ja vähäisiä lastenohjelmia, mutta sitten tuo laatikko alkoi olla lähes jokaisen olohuoneessa ja hallita vapaa-aikaa, vaikka kanavia ja ohjelmia oli nykyaikaan verrattuna säälittävän vähän

1960- ja 1970-lukujen vaihteessa naiset siirtyivät työmarkkinoille, eikä enää voitu odottaa, että jokaisella olisi kaapeissaan ja pakastimissaan tuo kunnon vierasvara, pullaa ja pikkuleipiä ja kuivakakkua ja vähän myöhempien standardien mukaan myös suolaista piirakkaa. Samalla suhtautuminen visiitteihin alkaa monella käydä yhä kielteisemmäksi, turhaan ei Petri Rautiainenkaan ole laittanut kyläilymuistelunsa nimeksi Kyräilyä. Kaikilla on työnsä, menonsa, kokouksensa ja varsinkin lasten, jos heitä on, kuljettaminen lukemattomiin harrastuksiin. ”Yksilökeskeisyyden lumo on saartanut kyläläiset omiin poteroihinsa suhmuroimaan omien asioidensa kanssa”, toteaa Kaija Pullinen.

Mutta kuitenkin jotain on jäljellä, vaikka itse kyläily onkin välillä pelkkää tuskaa. Esimerkiksi kirjassa viimeiseksi sijoitettu Ali Ahovaaran tarina antaa nykyaikaisista puitteistaan huolimatta – tai ehkä juuri niiden vuoksi – toivoa yhteisyydestä, toisen kohtaamisesta hänen kotonaan, on tarjolla sitten vierasvaraa tai ei.

Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa, se koskettaa varmastikin tavalla tai toisella meitä kaikkia.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 996 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...