Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! : ja muita kirjoituksia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ihana nähä! ja muita kirjoituksia on ihana pikku lukupaketti. Aluksi olin hieman pettynyt, kuin luin, että kirjoitukset ovat ilmestyneet vuosina 2003–2011 Anna-lehdessä, kunnes huokaisin syvään helpottuneena, että eipäs haittaa, sillä en ole lukenut kyseistä lehteä, joten ei kun kirjan kimppuun.

Ihania, hauskoja, hersyviä ja juuri niin napakoita kuin oletinkin. Nämä pikkutarinat eivät ole vanhentuneet vaan kestävät hyvin aikaansa, sillä paljonkos se ihminen nyt muutamassa vuodessa muuttuu, perusasiat vielä vähemmän.

Anna-Leena Härkönen sanoo suoraan ja kaunistelematta, silti ketään loukkaamatta ne asiat, jotka jo ovat tiedossa, mutta saavat nyt lisää pontta. Nainen on oikein hyvä aihe ja siitä on hyvä kertoa ihan mitä tahansa, vaikkapa siitä mitä syntyy, jos nainen haluaa olla joskus yksin tai jos on saanut huonoa asiakaspalvelua.

Kun lukee näitä juttuja, voi huoletta unohtaa kaiken muun ja sen, että tarvitsisi jotenkin pysyä juonessa mukana. Näissä kirjoissa on ainoastaan se huono puoli, että ne ovat niin pahuksen ohuita, kun voisi ihan hyvin lukea vaikka kolme kertaa paksumman.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 084 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...