Donald E. Westlake: Käytös hyvä kymmenen

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Pikkuvoro John A. Dortmunderin murtokeikka päättyy täpärään pakoon newyorkilaisen nunnaluostarin kirkon ylisille. Hänet sieltä pelastaneet nunnat toivovat vastapalvelukseksi erään nunnasisarensa vapauttamista ilkeän isän vankeudesta. Homma näyttää selkeältä: Dortmunderin kumppaneineen tarvitsee vain murtautua 76-kerroksisen pilvenpiirtäjän ylimpään kerrokseen ja hakea nuori nunna takaisin. Samalla Dortmunderin porukalle varmaankin jäisi aikaa silmäillä rakennuksen muitakin kerroksia ja ehkä ottaa mukaan matkamuisto tai pari. Sitä hämäräveikot eivät valitettavasti tienneet, että samaan aikaan samassa rakennuksessa nunnan isän 60-henkinen yksityisarmeija valmistautuu lähtöön kohti Etelä-Amerikan taistelutantereita…

Käytös hyvä kymmenen jatkaa Donald E. Westlaken mainiota humorististen dekkareiden sarjaa. Vaaratilanteita riittää, kun Dortmunder vakiokumppaneidensa Andy Kelpin, Tiny Bulcherin ja Stan Murchin kanssa poikkeuksellisen ärsyttävällä lukkoekspertti Wilbur Howeylla täydennettynä lähtee tyhjentämään pilvenpiirtäjää rikkauksista. Mukana on myös orastavaa romantiikkaa, kun jättimäinen ja kaikkia järkeviä ihmisiä pelottava Tiny Bulcher kohtaa naisen, joka ei ihan vähästä hätkähdä. Dormunder-sarjan myöhemmissä osissa Tiny nähdäänkin yhdessä J.C. Taylorin kanssa.

Ehkei Käytös hyvä kymmenen yllä aivan Westlaken parhaimpien tai omaperäisimpien dekkareiden joukkoon. Siitä huolimatta se on jännittävä tarina, jossa leuat louskuvat ja hauskat sattumukset seuraavat toisiaan. Donald E. Westlake toimii aina. Suosittelen.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *