Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kesällä 2016 Karl Ove Knausgårdin nuorin tytär on parivuotias. On tullut aika täydentää ensyklopedinen Vuodenajat-sarja viimeisellä osallaan. Edellinen osa Kevät oli kaunis yhdenpäivänromaani, mutta nyt Knausgård palaa sarjan kahden ensimmäisen osan rakenteeseen. Hän kirjoittaa muutaman sivun esseitä, eräänlaisia sanakirja-artikkeleita jos jonkilaisista kesäisiksi mielletyistä aiheista lepakoista perhosiin, leirintäalueista leppäkerttuihin.
Sanakirja-artikkeleissa Knausgård näyttää jälleen suunnattoman sivistyksensä ja kykynsä herättää voimakkaita assosiaatioita aivan triviaaleiltakin tuntuvista asioista. Jotain ehkä silti puuttuu. Tuntuu, ettei sydän ole koko ajan mukana. Aivan kuin Knausgårdin huomio olisi muualla, aivan kuin hän ei pystyisi täysin uppoutumaan ja keskittymään kirjoitustyöhönsä. Vankkaa ammattilaisen työtä Knausgårdin teksti silti on.
Vahvimmillaan Kesä on päiväkirjajaksoissa, jotka vuorottelevat sanakirjaesseiden kanssa. Niissä Knausgård kertoo paitsi arkisista asioistaan ja matkastaan Brasiliaan kuin myös isovanhemmiltaan kuulemansa tarinan norjalaisesta perheenäidistä, joka toisen maailmansodan loppuvaiheissa pakeni itävaltalaisen upseerin kanssa Ruotsiin. Siirtymä yhdestä minäkertojasta toiseen on lumoavan taitavasti tehty. Näissä fiktiojaksoissa Knausgårdin proosa on häikäisevän hienoa.
Vuodenajat on mielestäni hyvä reitti kohti Knausgårdia, ja Kesä puoltaa paikkaansa sarjan finaalina ihan hyvin. Ei se yhtä koskettava ja voimakas ole kuin sarjan mielestäni suurin tähtihetki Kevät, mutta silti sitä lukee innolla ja mielenkiinnolla. Suosittelen!
