J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Eva Thorvaldilla on uskomattoman tarkka makuaisti. Hän tekee varhais­nuoruudessaan kokeiluja chilinkasvattajana, mutta myöhemmin hän huomaa, että todellinen kutsumus löytyy monipuolisemmista keittiömestaroinneista. Lopulta hänen järjestämilleen järkyttävän kalliille päivälliskattauksille on useiden vuosien jono. J. Ryan Stradalin esikoisteoksessa Keskilännen keittiöt tutkitaan amerikkalaista ruokakulttuuria 1980-luvun lopun pelottavilta lipeäkala-aterioilta nykypäivän ruokailuelämyksiin ja foodie-kulttuuriin. Eikä reseptejäkään ole unohdettu!

Heti aluksi selviää, että J. Ryan Stradal on etevä kertoja. Keskilännen keittiöiden kerronnallinen koukku on sen rakenne, jossa päähenkilö Evaa tutkitaan muiden henkilöiden kautta – kuin oman tarinansa sivuhenkilönä. Vain yhdessä kirjan kahdeksasta luvusta Eva on varsinainen keskushahmo, muissa luvuissa hän häärii mukana, joskus häntä hädin tuskin mainitaan. Periaatteessa Keskilännen keittiöt on melkein kuin novellikokoelma, jonka kaikissa tarinoissa on osittain samoja henkilöitä. Ihmissuhteet liittyvät toisiinsa, ja kaikkia yhdistää tavalla tai toisella syöminen ja ruokakulttuuri.

Keskilännen keittiöt on vahvasti ajan hengessä kiinni. Stradal kuvailee melko sarkastisesti syömistensä alkuperästä ylikiinnostuneita ruokahipstereitä, joille ”puhdas” ruokavalio ja ruoan tarina (ja mahdollisimman kallis hinta sekä hankala saatavuus) ovat tärkeämpiä kuin sen ravintoarvot. Usein uusi ja hieno asetetaan törmäyskurssille vanhan ja rahvaanomaisen kanssa.

Eihän Keskilännen keittiöt nyt mitään korkeakirjallisuutta ole, eikä se siihen pyrikään. Jotenkin assosioin sen mielessäni samaan sulavien modernien lukuromaanien joukkoon kuin vaikkapa Patrick DeWittin Sistersin veljekset ja Nick Hornbyn Juliet riisuttuna. Kirja on nopealukuinen ja viihdyttävä, huumoriakaan ei ole unohdettu. Jos foodie-kulttuuri (tai pieni piruilu sille) kiinnostaa, Keskilännen keittiöt on tutustumisen arvoinen teos.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...