Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Yhdysvaltain johtama maailmanjärjestys on tuntunut tähän saakka itsestäänselvältä ja pysyvältä. Vanhat vallan rakenteet ovat kuitenkin murenemassa, ja Kiina haastaa Yhdysvallat yhä useammalla areenalla. Ylen Aasian kirjeenvaihtaja Mika Hentunen ja Yhdysvaltain asiantuntija Kristiina Helenius kertovat kirjassaan omista kokemuksistaan, havainnoistaan ja keskusteluistaan ympäri maailman, ja pyrkivät vastaamaan kysymykseen miltä tulevaisuuden supervalta ja sen tavoitteet oikein näyttävät.
Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa katsotaan Kiinan suurta suunnitelmaa, jolle on olemassa ihan selkeä merkkipaalu. Vuonna 2049 Kiinan kansantasavalta täyttää sata vuotta ja tuohon mennessä maan olisi määrä nousta maailman johtavaksi valtioksi. Kiina on viime vuosina ottanut mittavia edistysaskeleita sekä taloudessa, tieteessä että politiikassa, joten tavoite ei ole aivan tuulesta temmattu. Myös Kiinan sotilaallinen nousu ja Taiwanin kysymys tulevat ensimmäisessä osassa käsitellyksi.
Toisessa osassa pohditaan, mitkä tekijät voisivat estää Kiinan suunnitelman toteutumisen. Yhdysvallat tietysti pistää parhaansa mukaan kapuloita rattaisiin, mutta Kiinalla on vakavampiakin ongelmia, sillä sen resurssit ihmisistä luonnonvaroihin ovat loppumassa. Väestö vanhenee vauhdilla ja ympäristön saastuminen tarkoittaa, että Kiina ei enää kykene ruokkimaan omaa väestöään.
Kolmannessa ja lyhyimmässä osiossa tarkastellaan vielä Kiinan ja Suomen välejä. Ne ovat nähneet parempiakin aikoja, ja voi jopa sanoa, että Suomen vuosikymmeniä vaalima erityissuhde Kiinan kanssa on katkennut, vaikka välit ovatkin vielä kohteliaan etäiset.
Ensimmäisenä kirjassa hämmästyttää, miten huonolle tolalle Yhdysvaltain ja Kiinan välit ovat päässeet. Vuosina 2009–2017 Kiinan ja Yhdysvaltain hallitusten välillä oli vielä 90 virallista yhteydenpitoprosessia, Trumpin ensimmäisen kauden loppuun mennessä niistä ei ollut jäljellä enää yhtäkään. Yhdysvaltalaisia opiskelijoita on niin ikään Kiinassa enää kourallinen, ja maiden väliset lennotkin ovat vähentyneet radikaalisti. Jos nyt ei voida vielä puhua uudesta kylmästä sodasta, niin suunta on joka tapauksessa selvästi kohti jyrkempää kilpailuasetelmaa ja keskinäisen epäluottamuksen aikaa.
Suhteiden katkeamisen seuraukset ovat pohtimisen arvoisia monestakin syystä. Toisaalla kirjassa nostetaan esille, miten esimerkiksi Liman ja Shanghain välisen rahtilaivareitin ja uuden sataman avajaiset jäivät Yhdysvalloissa uutisoimatta, koska kaikki pyörii Trumpin ja hänen hallintonsa ympärillä. Kiina etenee harppauksin ja on kieltämättä hieman huolestuttavaa jos media, tai vielä pahempaa, päättävät tahot alkavat olla ulapalla maailman tapahtumien suhteen.
Oli miten oli, Kiina on osannut pelata pelimerkkinsä järkevästi. Se jatkuvasti monipuolistaa omia kauppasuhteitaan ja vahvistaa kotimaista teollisuutta erityisesti puolijohteiden ja vihreän energian aloilla. Kiina haluaa saada mahdollisimman monet maat riippuvaiseksi sen edistyneistä teollisuudenaloista ja syrjäyttää ne resurssien toimittajiksi. Se on myös luonut järjestelmällisesti uusia organisaatioita, joiden kautta se voi vahvistaa asemiaan vallankäytön eri osa-alueilla. Kiina on myös nokkelasti vahvistanut suhteitaan ja tehnyt investointeja muihin maihin, joista Vyö ja tie -hanke on tietysti kuuluisin.
Hyvä vertailukohta hankkeelle on Yhdysvaltain Marshall-apu, jolla maa tuki Länsi-Euroopan jälleenrakennusta toisen maailmansodan jälkeen. Yhdysvaltain apu ei tietysti ollut vain hyväntekeväisyyttä; sillä padottiin kommunismin leviämistä, vahvistettiin Yhdysvaltain vaikutusvaltaa ja kasvatettiin vaurautta. Kiinan kunnianhimon laajuuden puolestaan ymmärtää kun lukee, että Vyö ja tie -hankkeen kokonaisbudjetti on 233 kertaa suurempi kuin Marshall-avun, joka siis oli nykyrahassa 160 miljardia euroa. Investoinneillaan Kiina voittaa poliittisia liittolaisia, vaikka hankkeen hyödyt eivät tietysti jää pelkästään siihen.
Yksi kirjan nostattamia kysymyksiä on tietysti, mitä merkitystä sillä on, jos Kiinasta tuleekin maailman johtava valtio? Olisiko se millään tavalla negatiivinen asia? Ehkä selkeimpänä negatiivisena asiana voi pitää Kiinan hallinnon arvomaailmaa, johon demokratia ja ihmisoikeudet eivät kuulu. Kontrollikeskeinen hallintomalli on ominainen Kiinalle, ja se myös pyrkii oikeuttamaan sen globaalissa mittakaavassa. Tämä näkyy siinäkin miten hanakasti Kiina vie kehittämäänsä valvontateknologiaa kehitysmaihin.
Tästä herää seuraava kysymys: miksi kovakätinen hallintomalli ei herätä omassa maassaan sen suurempaa vastustusta? Syynä on Kiinan hyvin nopea modernisoituminen. Kuten Hentunen kirjan alussa kirjoittaa, ”oman ikäluokkani kiinalaiset syntyivät keskelle kultuurivallankumouksen sortoa ja nälänhätää. Tänä päivänä he ovat minua modernimpia”. Monet kiinalaiset ajattelevat, että hyvistä oloista on kiittäminen paitsi kommunistista hallintoa niin myös autoritääristä hallintotapaa itsessään. Tässä on ainakin sikäli vinha perä, että yksinvalta tuo Kiinalle pysyvyyttä, kun demokratioiden ailahtelevat vaalikaudet eivät astu pitkän tähtäimen suunnitelmien tielle.
Toki Euroopan roolia suurvaltojen ristipaineessa käsitellään myös, tosin se ei ole kovinkaan mairittelevaa luettavaa. The China-Global South Project -järjestön perustaja Eric Olander toteaa miten eurooppalaisille on ollut yllätys kohdata Kiina, joka on paljon kehittyneempi, aggressiivisempi ja tehokkaampi kuin se, jonka kanssa he aikaisemmin asioivat. Eurooppalaisilta puuttuu paitsi ajantasainen tieto maasta niin sen lisäksi taito vastata Kiinan haasteeseen. Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kokenut konkari Frank Lavin sanoo asian paljon suoremmin: ”Eurooppa kelluu kuin kuolleena vedessä. Se ei ole 20 vuoteen halunnut taloutensa kasvavan eikä uskonut voimankäyttöön. Se ei ole ollut juurikaan kiinnostunut uudesta teknologiasta. Sitä saa mitä tilaa. Euroopan osana maailmassa on merkityksettömyys.”
Haastateltavien kautta tulee monia näkökulmia esille, mutta kirjassa korostuu voimakkaasti läntinen näkökulma, jolle Kiina on ennen kaikkea negatiivinen vastavoima. Toisaalta en voi olla miettimättä, miten Yhdysvaltain johtoasema vapaan maailman johtajana voi murentua aivan ilman Kiinankin vaikutusta, ja jos niin käy, on kiinnostava kysymys, miten Kiina siihen reagoi. Sen ei ehkä tarvitse huolehtia arvomaailmansa negatiivista mainetta – riittäisi, että se näyttäytyisi turvallisemmalta ja ennustettavammalta vaihtoehdolta kuin Yhdysvallat. Kiinnostavia aikoja kuitenkin eletään, ja kirja antaa valaisevan kuvan siitä, missä maailma tällä hetkellä makaa.