Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Helvi Juvonen (1919–1959) on monelle suomalaisen lyriikan ystävälle tuttu runoilija, mutta hänen elämästään on tiedetty vähän. Nyt Katri Viitaniemi on tehnyt merkittävän työn luodessaan Juvosesta perusteellisen ja mielenkiintoisen elämäkerran. Kirja ei juurikaan pyri selittämään Juvosen lyriikkaa hänen elämänsä kautta, vaan pääpaino on tuon lyhyeksi jääneen elämän kuvaaminen toisaalta ajan henkeä taustana käyttäen, toisaalta läheisten kautta.
Aineellisesti Helvi Juvosen elämä alkoi hyvinkin komeasti: isä oli iisalmelainen rikas kauppias, eikä hänen useilta lapsiltaan puuttunut ainakaan materiaalisesti mitään. Mutta isän kuoltua yritys joutui konkurssiin ja kaikki mahdollinen myytiin. Tragediat seurasivat toisiaan: kaksi Helvin vanhempaa sisaruspuolta, molemmat pikkusisarensa lailla kirjoittavia mutta myös psyykkisesti hauraita, kuoli ennen aikojaan. Helvi pääsi kuitenkin ylioppilaaksi keväällä 1939 ja aloitti sen jälkeen opinnot Helsingissä, mutta kovin kevyesti elämä ei edelleenkään kohdellut häntä. Ensimmäisenä opiskelusyksynä syttynyt talvisota merkitsi lukujen keskeytymistä ja työvelvollisuutta. Pian psyykkinen sairaus otti osansa, ja Helvi joutui Lapinlahden sairaalaan paranoidisuuden, masennuksen ja uupumuksen takia. Hyvin karulta kuulostaa myös se, ettei hänellä ollut Lapinlahden jälkeen edes kotia, johon palata, ja erinäiset tilapäisjärjestelyt toimivat asuntoina vuosien ajan.
Mutta löytyi elämästä sentään valoakin: opiskelutoverinsa Aila Meriluodon kautta Helvi, joka muuten aina halusi tulla kutsutuksi Nalleksi, tutustui tämän sisareen Sirkkaan, mistä syntyi rakkaussuhde Helvin loppuiäksi. Tämähän ei ollut toisaalta myöskään itsestään selvää: saman sukupuolen väliset suhteet olivat sekä rikollisia että sairausluokituksen alaisia. Lähipiiriin liittyivät vähitellen myös kirjailija ja tutkija Mirjam Polkunen ja runoilija Mirkka Rekola, ja Viitaniemen kirja kuvaa taitavasti eläytyen Juvosen elämää myös näiden kolmen muun naisen kannalta.
Kuten sanottu, Viitaniemi ei juurikaan analysoi Juvosen runoja, mutta saamme tietää keskeisiä asioita runojen synnystä ja kokoelmien vastaanotosta. Samoihin aikoihinhan debytoi useita tunnettuja modernistisia lyyrikoita: Aila Meriluoto, Lauri Viita, Eeva-Liisa Manner. Kriitikot olivat yleensä hyvin myötämielisiä Juvoselle; vain itse Rafael Koskimies nuiji Kuningas Kultatakki -kokoelman maan rakoon. Kiitokset eivät valitettavasti juurikaan muuttuneet myynniksi, mutta vähitellen runoilija alkoi saada yhteiskunnan rahallista tukea ja häntä itsepintaisesti seuranneet köyhyys ja vakituisen asunnon puute väistyivät. Muutenkin hän jonkin verran seestyi mieleltään lyhyen elämänsä loppua kohden, mutta sitten hauras fysiikka petti.
Juvosen elämä oli siis ulkoisessa mielessä kovin ankean tuntuista, mutta Viitaniemi osaa kertoa kauniilla tavalla sen sisäisestä hehkusta. Lukija saa kohdata läheisesti Helvin/Nallen, hän pääsee tutustumaan ihmiseen, joka ei kenties ollut helpoimmasta päästä, mutta jonka syvyys ja lahjakkuus säteilevät runoissa. Juvosta on totuttu pitämään etupäässä luontolyyrikkona; hän kirjoittaa kuitenkin myös rakkaudesta, jota hänen lyhyen ja ulkoisesti kapean oloiseen elämäänsä kuitenkin kuului. Rakkaudessaan runoilija oli toisaalta erilainen ja rajoja ylittävä, toisaalta jollain tavalla universaali: paitsi toista ihmistä kohtaan hän tunsi rakkauden myös Luojaa kohtaan:
Polvistu pienimmän eteen
silmin kuunnellen.
Siinä on kätketty sana
kirkas ja hiljainen.
