Milla Paloniemen strippisarjakuva Kiroileva siili alkoi 20 vuotta sitten. Heti ilmestyttyään se oli myyntimenestys ja voitti Sarjakuva-Finlandian. Tämä tuorein albumi kantaa numeroa 10, mutta sarjakuvassa on ilmestynyt ainakin yksi numeroinnin ulkopuolinen albumi.
Kiroilevan siilin idea on yksinkertainen. Sarjakuva esittelee siilin, jonka kommunikaatio on usein ärräpäitä. Hän vuorovaikuttaa parhaansa mukaan muiden siilien kanssa, mutta se on monesti enemmän kuin vaikeaa. Muihin hahmoihin lukeutuu muun mussa lähes yhtä ärhäkkä Tyttösiili, päähenkilön vastakohtana toimiva iloinen Pikkusiili ja vielä kaikkia kiukkuisempi Muori-siili.
Eroilut ja kiroilut poikkeaa useimmista muista Kiroileva siili -albumeista siinä, että se on hyvin teemaansa keskittyvä. Kiroileva siili ja Tyttösiili ovat eron partaalla ja Pikkusiili kamppailee ystäväänsä kohtaan tuntemiensa positiivisten tunteiden kanssa. Nämä tapahtumat vievät valtaosan albumin sisällöstä. Sinällään parisuhteen riidat ja sydänsuru eivät ole kaikista hauskin aihepiiri, mutta Paloniemi käsittelee aihetta sympaattisesti.
Kiroileva siili kiteyttää hirveän hyvin vuorovaikuttamisen vaikeuden. Kiroileva siili -hahmo ja Tyttösiili eivät kumpikaan ole pahantahtoisia, mutta silti heidän välinen vuorovaikutuksensa on yhtä vastakkainpuhumista. Vähintään sarjakuvan stripeille nauraa, mutta parhaimmillaan hahmojen ongelmallisesta käyttäytymisestä tunnistaa itsensä.
Kiroileva siili 10 : Eroilut ja kiroilut on odotettua syvällisempi sarjakuva-albumi. Sitä voi suositella niin sarjan ystäville kuin myös niille, joille aihepiiri on ajankohtainen.