Milla Paloniemi: Kiroileva Siili 5

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kaikkien Kiroilevan Siilin ystävien iloksi sarjakuvasta tuli nyt jo viides osa. Siiliystävämme on edelleen yhtä ihana ja särmikäs. Siili seikkailee nyt kaupungissa ja törmää erilaisiin juttuihin, mihin nyt maalta tulleet tapaavat törmätä. Siilimäiseen tapaan.

Siili pohdiskelee myös omaa miehuuttaan ja tietysti kyselee kaikkea muorilta ja muori ei miksikään muutu. Kiroileva Siili on aina hauska ja piristävä. Se ei kulu useammastakaan katselu- ja lukukerrasta vaan siihen voi aina palata.

Vaikka ei olisikaan lapsille suositeltava, niin meillä lapset ovat lukeneet kaikki Siilit. Helppolukuisia ja helposti tajuttavia, silti siellä on asiaakin, ajatusta!

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 965 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...