Saija Saarni: Kiviä taskussa : Koko perheen kivikirja

Kiviä taskussa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Haluatko tietää kaiken Suomen kivistä? Kiviä taskussa on perinpohjainen tietokirja aiheesta. Alaotsikko “Koko perheen kivikirja” on osuva: ulkoasultaan Kiviä taskussa näyttää lasten tietokirjalta, mutta sisältöä on sen verran tuhdisti, että kirja lienee parhaimmillaan aikuisten ja lasten yhdessä tutkittavaksi.

Löysin kirjan ihan sattumalta kirjaston lastenosaston tyrkkyhyllystä, jäin lukemaan, lainasin ja luin innokkaasti sitten koko kirjan – kivien maailma on kiinnostava ja teos kertoo paljon mielenkiintoista tietoa suomalaisten kivien maailmasta. Aikuinenkin oppii kirjasta varmasti jotain uutta, jos ei ole etukäteen erityisen innokas harrastajageologi.

Oli esimerkiksi kiinnostava tieto, että Suomessa on ollut noin yhdeksän kilometrin korkuinen Svekofennidien vuoristo – ja että tuo noin yhdeksän kilometriä on käytännössä maapallolla vuorten maksimikorkeus, koska sitä korkeammat vuoret eroosio syö ja vetovoima kiskoo maan sisään.

Kiviä taskussa on kiehtova ja helppotajuinen tietokirja kivistä. Ulkoasun lapsellisuutta ei kannata säikähtää – tämä on aiheesta kiinnostuneelle aikuisellekin aivan mainio ensimmäinen askel kivien maailmaan.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...