Jari Tervo: Koljatti

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pekka Lahnanen on pitkä, roteva ja raitis kuudennellakymmenennellään oleva kaksospoikien isä, joka asuu omakotitaloa Nurmijärvellä ja äänestää keskustaa. Hän on eronnut lentoemäntävaimostaan muutamaa vuotta aiemmin, kun hänen uransa alkoi viedä voiton hänen perheestään. Kunnianhimoa Lahnaselta ei ole koskaan puuttunut. Raskas työ alkaa kuitenkin vaatimaan vähitellen veronsa, ja näyttääkin ilmeiseltä, että Lahnanen on luhistumassa henkisesti. Muuten tämä ei kai kovin vaarallista olisikaan, mutta Lahnanen on Suomen pääministeri.

Jari Tervon uusin romaani Koljatti on raju fiktiivinen romaani kotimaisen huippupolitiikan kentällä. Harhoja näkevä ja omituisia puuhia harrastava pääministeri, jonka sekä luonteenpiirteet että edesottamukset ovat kyllä melkoisen tutunoloisia, juoksee hurjan amok-juoksunsa läpi EU-Suomen aina Nurmijärveltä Helsingin kautta Brysseliin aiheuttaen matkalla niin ulko- kuin sisäpoliittisiakin katastrofeja ja selkkauksia. Mukana kulkevat tutut hahmot Timo Soinista Mauri Pekkarisen ja Paavo Väyrysen kautta Kekkoseen, Alexander Stubbista Jyrki Kataisen kautta Tarja Haloseen ja Euroopassa harmia aiheuttavat Sarkozy ja Putin. Lähes kaikki kirjan henkilöt esiintyvät omilla nimillään ja melko ilkeästi luonnehdittuina.

Koljatti aiheutti ilmestyttyään joltistakin kohua, eikä tämä ole mikään ihme, sillä Tervo kyllä onnistuu säväyttämään suorasukaisuudellaan ja rohkeudellaan kirjoittaa suunsa puhtaaksi Lahnasen ajatuksia kirjatessaan. On kuitenkin muistettava, että vaikka on ilmeistä, keistä kirjassa kirjoitetaan, kyseessä on puhtaan fiktiivinen teos. Koljatti onnistuu hienosti kirjana ajankohtaisesta sensaatioarvostaan riippumattakin. Jari Tervo on erittäin taitava sanankäyttäjä, joka tuntuu vain parantuvan vanhetessaan. Tarinana keski-ikäisen miehen romahduksesta Koljattia voi mielihyvin suositella kaikille!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 317 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...