Maarit Korhonen: Koulun vika?

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kolme vuosikymmentä luokanopettajana toiminut Maarit Korhonen on kyllästynyt kuulemaan, että yhteiskunnan ja nuorison ongelmat johtuisivat koulujärjestelmästä. Opettajat tekevät parhaansa, mutta kaikkeen eivät yhden ihmisen resurssit riitä, kun luokassa on 25 karjuvaa lasta omine erityistarpeineen — maahanmuuttajia, huostaanotettuja, keskittymishäiriöisiä, syömishäiriöisiä ja niin edelleen. Koulun vika? on melkoisen hurja johdatus alakoulun opettajan lähes kaoottiseen arkeen.

Vaikka Koulun vika? onkin räväkkä ja kaunistelematon pamfletti, ei Maarit Korhonen syyttele liiaksi ketään. Keskiössä on nimittäin se tärkein: lapsi ja hänen tarpeensa. Lapset tulevat erilaisista elinpiireistä ja sosiaalisista olosuhteista, heillä on erilaiset valmiudet opiskeluun ja kaikkiaan elämiseen toisten kanssa. Korhosen tarkemmin käsittelemät oppilaat ovat tietoisestikin valittu edustamaan oppijoiden koko kirjoa, ja melkoisia asioita lapset ovatkin ehtineet kokea jo alakouluikäisinä. Korhonen toteaa kirjan henkilöiden olevan kuvitteellisia, mutta taustamateriaalin totta.

Koulun vika? on aiheeltaan tärkeä teos. Se on myös verrattain helppolukuinen ja kirjoitettu varsin lennokkaalla tyylillä. Ajateltavaa Korhonen tarjoaa enemmän kuin valmiita ratkaisuja. Eikä valmiita ratkaisuja tietenkään pidäkään tarjota, sillä jokaista lasta olisi kohdeltava mahdollisimman yksilöllisesti ja henkilökohtaisia tarpeita huomioiden. Kaikkiaan Maarit Korhonen tarjoaa yhden painavan puheenvuoron syksyn koulutuspoliittiseen keskusteluun. Suosittelen!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...