Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Viekö sana hatuntekijä heti ajatuksesi Lewis Carrollin Liisaan ihmemaassa? Jessica Bullin Kovaonninen hatuntekijä sisältää kyllä mielenkiintoisesti viittauksia brittiläiseen kirjallisuuteen, mutta kyseessäpä onkin nuori, hädin tuskin kaksikymppinen tarinoita kirjoittava Jane Austen. Kirja on tekijänsä esikoinen ja aloittaa Jane Austen tutkii -sarjan, jonka seuraava osa on jo tekeillä. En malta odottaa!
Vuonna 1795 ei liene ollut itsestäänselvyys, että älykäs ja nokkela nuori neito saa ajatuksilleen ja tempauksilleen niin paljon tukea. Ehkä olen asenteellinen, mutta tämä viehätti. Sisarukset, ystävät, vanhemmat kyllä toisinaan pudistelivat päätään, mutta auttavat, ymmärtävät ja kannustavat. Rauhantuomari kun ei ota selkoa kuin ennakkoluuloista, kun kesken paremman väen iltajuhlan liinavaatekomerosta löytyy ruumis. Janen salainen kohtaus kasvihuoneessa norsunluunväriseen hännystakkiin pukeutuneen nuorukaisen kanssa luo iltaan lupauksia, jotka harmillisesti keskeytyvät moisen välikohtauksen vuoksi. Pääseekö nuori mies koskaan itse asiaan? Kysyykö hän sen suuren kysymyksen?
Lukija pääsee kulttuurikylpyyn. Minä en tiennyt, että hatuntekijällä ja pitsintekijällä on eroa, jos kohta Brysselin pitsistä olin kuullut: se on vielä hienompaa kuin pariisilainen. Henkirikoksen uhri oli siis työtä tekevä, itsensä elättävä nainen, mutta ei palveluskuntaa. Mistä hän tuli? Miksi hän oli siellä? Mistä erikoiset kukat ilmestyvät haudalle, ihka uudet kolme kukkaa joka päivä?
Ja mitä ihmettä on loppiaiskakku? En ole ikinä kuullutkaan moisesta herkusta, jota voi tarjota vaikka tanssiaisissa.
Hatuntekijän, ei vaan siis pitsintekijän tapauksen setvimisen ohessa selvitellään toistakin väärinkäytöstä:
Avonaisesta oviaukosta kiiri vihaisia huutoja. Jane seisahtuu kynnyksellä ja kurkistaa sisään hämärään tammipaneloituun eteishalliin. Hänen takanaan Mary nousee portaat harppoen, päällyskengät käsivarrella roikkuen. Hän on ilmeisesti potkaissut ne jaloistaan ja pinkaissut juoksuun saadakseen Janen kiinni. He pysyttelevät yhdessä varjon suojassa tarkkaillakseen meneillään olevaa draamaa ilman, että sisälläolijat huomaavat heitä.
”Hyvät herrat, minä pyydän…” Herra Craven seisoo raskasatekoisen messinkikynttiläkruunun alapuolella hienosta villakankaasta ommellussa metsästyspuvussa. Hän levittää käsiään ilmassa ikään kuin yrittäisi työntää tappelunhaluisia nyrkkeilijöitä etäämmälle toisistaan.
Lady Harcourt istuu sohvalla kaartuvan portaikon alla ja pitää kyömynenänsä alla pientä lasipulloa, jossa on hajusuolaa. Hänaen vieressään Jonathan Harcourt lepuuttaa kättään kaidepylväällä ja haroo toisen käden sormilla elottomia hiuksiaan. ”Viekää sitten isäni.” Hän on paitahihasillaan, ja sen lisäksi hänellä on kermanvalkoinen, hoikkaan varteen hyvin istuva liivi. ”Pyydän kuitenkin, että antaisitte minulle velan maksamiseen viikon aikaa, tai edes muutaman päivän. Olkaa niin kiltti, herra.” Hän painaa kämmenet yhteen ja laittaa sormet lomittain ikään kuin rukoilisi. ”Jos vaaditte kaikki rahat nyt, haaskalinnut saapuvat paikalle. Viemme maanvuokraajamme mukanamme perikatoon, eikä se ole reilua heille.”
Jane on keksinyt tarinoita pienestä saakka. Hänellä on ystäväpiirissään lukijoita, ja kirjoittaminen saa tukea myös vanhemmilta. Jopa käytännön tukea:
Lahja on painava. Toivottavasti se ei ole kirjontaan tarkoitettu ompelukehys tai jotain muuta turhanpäiväistä. Hän irrottaa nauhan ja avaa ruskean paperin varovasti. Hän ei halua repiä sitä, koska jopa ruskea paperi on kallista ja Jane haluaa käyttää sen uudelleen, jos mahdollista.
Paperin alta löytyy puulaatikko, jonka pinta on lakattu niin kauniisti, ettei se voi olla pelkkää säilytystä varten. Lukkomekanismi on vinoneliön muotoinen, ja kummallakin puolella on messinkinen kantokahva. Kannessa on saranat. Jane avaa laatikon kuin kirjan ikään. Sisäosat ovat kiilamaiset, joten niistä muodostuu kalteva alusta – ja se on tarkoitettu kirjoittamiseen.
Jane nostaa käden suun eteen. Laatikko on muuttunut matkakirjoituspöydäksi, jonka pinta on päällystetty tummanvihreällä nahalla.
”No”, herra Austen sanoo. ”Pidätkö siitä?”
Äiti arvelee, että laatikossa voi säilyttää Lady Susania, sillä vaikka tutkinnassa epäilykset ovat suuntautuneet Janen läheiseen, ei ole mitään syytä olla saattamatta kertomusta valmiiksi, eikä koskaan tiedä, mihin elämä vie.
Kirjailija Bull on käyttänyt kirjailijan vapauttaan esimerkiksi muuttamalla Deane Housen talon tyylin, joskin Jane Austen oikeasti tapasi Tom Lefroyn siellä tammikuussa 1796. Talon oikeiden asukkaiden nimi oli Harwood, Harcourtit esiintyvät Austenin nuoruudenteoksessa Henry & Eliza. Tämä ja muita yksityiskohtia selviää kirjailijan huomautuksesta lopussa. Hän lainasi monia nimiä Austenin elämästä ja tuotannosta, ja se tekee Austeninsa tuntevalle lukuelämyksestä vielä herkullisemman. Lady Susanin, siis Northanger Abbeyn, kirjoitusajankohtaa on niin ikään aikaistettu.
Vaikkei tiedetä, että Jane Austen olisi oikeasti ratkonut rikoksia, eikö hänen kiinnostuksensa oikeustieteeseen ja kaikki etevyys saakin ajattelemaan, että hän olisi mainiosti voinut yrittää? Ja onnistua.
