Kati Hiltusen runokokoelman taustalla on kokemus omien biologisten juurten löytämisestä. Kiiminkiläislähtöisen runoilijan biologinen isä on vietnamilainen, joten suomalaiselle avautui kiinnostava ikkuna vieraaseen kulttuuriin ja kaukaiseen maahan ja kulttuuriin, joka omassa veressä kiertää.
Kokoelman runoissa on elämäkerrallisuutta, muistoja matkan varrelta. Sivuilta nousee Vietnamin lisäksi Jyväskylä, Tampere, New York – matkoja, paikkoja, ihmisiä, kohtaamisia. Välillä runojen minä puhuttelee lukijaa kuin rakastettua. Ihastumista, rakastumista, eksymistä ihmisiin. “Muistan sinusta jo liikaa yksityiskohtia / sano vain, jos haluat unohtaa tietyt risteyskohdat”.
Runokokoelmaksi Kultaisen leikkauksen läpi on 125 sivullaan pitkänpuoleinen, mutta ei tunnu siltä. Tekstit soljuvat läpi mukavasti, kokonaisuus on tasapainoinen. Sivuilla on paljon oman identiteetin ja olemisen tapojen pohdiskelua, mutta välillä katse kääntyy ulospäin, vaikkapa kommentoimaan suomalaisen yhteiskunnan rasismia. Paljon on kuitenkin kaipuuta nähdyksi ja kohdatuksi tulemiselle.
Vastaan rajoista
niiden valvonnasta ja ylläpidosta
suomalainen isäni ei kuule minua
opettelen viittomakielen
vietnamilainen isäni ei ymmärrä minua
opettelen vietnamin kielen
milloin joku opettelisi minut
kirjoittaisi kirjeet ja lähettäisi ne järvelle
Kultaisen leikkauksen läpi on Hiltusen kolmas runokokoelma. Aikaisemmin ovat ilmestyneet Kotini on tuntematon manner (2020) ja Tämä ei ole henkilökohtaista (2023), molemmat Kulttuurivihkoilta.








