Sari Tammikari ja Johanna Vireaho: Onnellisen puutarhurin vuosi

Onnellisen puutarhurin vuosi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olin jo hieman lamaantunut odottamaan syksyn ja talven saapumista, kun tartuin Johanna Vireahon ja Sari Tammikarin kirjaan Onnellisen puutarhurin vuosi. Lukemisen jälkeen oloni oli kuitenkin huomattavasti toivekkaampi, sillä eihän elämä puutarhassa tietenkään pääty kukkeimpiin kesäkuukausiin, vaan luonnon ihmeistä voi nauttia ympäri vuoden.

Onnellisen puutarhurin vuosi onkin jaettu osiin vuodenaikojen mukaan ja näiden alla käsitellään kullekin vuodenajalle ominaisia tehtäviä puutarhassa. Kirja sisältää varsin kattavan tietopaketin kaikista puutarhanhoitoon liittyvistä töistä aina puiden ja pensaiden leikkauksesta taimien kasvatukseen, nurmikonhoitoon, kukkien kasvatukseen ja kasvien suojaamiseen sekä hallalta että tuholaisilta. Kirjan selkeä rakenne toimii ja siitä on helppo tarkastaa mitä kaikkea kuuluu vaikkapa pihan syyspuuhiin; mitä silloin kannattaa istuttaa seuraavaa kevättä ajatellen ja millä syksyistä pihaa voisi piristää.

Pidän Onnellisen puutarhurin vuodessa erityisesti sen kokonaisvaltaisuudesta, sillä en ainakaan toistaiseksi keksi mitään, mitä siitä olisi jäänyt puuttumaan. Oman huomionsa ovat saaneet jopa syötävät rikkakasvit (suosittelen muuten maistamaan ainakin nokkosta ja vuohenputkea). Lisäbonuksen kirja ansaitsee luonnonmukaisista ohjeista tuholaistorjuntaan.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 290 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...