Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jo, jolle vanhemmat ovat antaneet monimutkaisen nimen Josephine, ja jota kutsutaan pisimmillään Josyksi (tämä on tärkeää, kun kohtaat nuorimman kirjan henkilöistä), saa potkut kokin työstään hoivakodissa ja palaa kotiin miesystävän touhujen kannalta aivan liian aikaisin. Liki nelikymppisen naisen ei auta kuin palata lapsuudenkotiinsa Alexandra Zöbelin kirjassa Menolippu Skotlantiin.
Jo on turhautunut tilanteeseensa. Kun hän huomaa äidin puutarhalehdessä ilmoituksen vuoden harjoittelumahdollisuudesta skotlantilaisessa puutarhassa, jota voi hakea ammattitutkinnon suorittanut, hän päättää kerrankin tehdä jotain elämällään. Vuosi irti kaikesta, uutta työtä, eivätkä muutkaan harjoittelijat kai ihan peruskoulusta päässeitä ole, kun kerran ammattitutkintoa edellytetään. Harmi vain, että kahvia oli läikkynyt lehden sivulle niin, että vaurioitta säilyivät lähinnä yhteystiedot…
Pääpuutarhuri on kuulemma ankara, ei sovi myöhästyä, mutta Jon ensimmäinen aamu harjoittelijana alkaa hyvin. Kokoontumispaikalla seisoo vain yksi älyttömän komea mies, joka nojaa rennosti puuhun ja haukkaa omenaa. Tyyppi katselee Jota odottavasti, ja hermostuksissaan nainen läpättää liikaa.
”Pomo on kuulemma oikea kammotus. Joko tunnet hänet?”
Nyt tyyppi sentään nyökkäsi.
”No onko hän niin kamala kuin väitetään?”
Mies heitti omenankodan kaaressa puutarhaan ja irtautui puunrungosta. ”Mitä hänestä sitten väitetään?”
Jo-parka ei tunnista vastakysymystä varoitukseksi ja saa luvan luoda lannan sikalasta joka ikinen aamu. Heribert-karjusta emakoineen tuleekin Jon ystävä, ja aika moni harjoittelijakaveri on kiitollinen siitä, että hotellikompleksin puutarhan vastenmielisin tehtävä on pois heidän niskoiltaan. Nyt voivat muutkin tiskata aamiaisastioita pelkäämättä myöhästymistä liikaa.
Elämä kasvien kanssa ei tottumattomalta suju hyvin, ja lopulta Jo vaihtaa toisaalle kokin hommiin. Kun asuntolaan ei ole enää asiaa, majapaikka löytyy naapuruston pikkuisesta ränsistyvästä hotellista. Sitä pyörittää Marge yksin, ja taloustilanteesta voi päätellä jotain sen perusteella, miten hiljaista siellä on.
Jo haluaa auttaa, ja saakin siihen tilaisuuden, kun Marge päätyy vuoteenomaksi. Apuun rientää myös ystävä kotipuolesta. Heidi hurmaa yleensä kaikki, joten mikäpä hätä on sittenkään, vaikka rikas amerikkalainen hotellinomistaja on tulossa tarkastamaan vähälle huomiolle jäänyttä tilustaan…
Yksi kirjan troopeista on pakotettu läheisyys. Sekä Jon ja pääpuutarhuri Duncanin että Heidin ja hotellinomistaja-Tomin välille saadaan herkullisia käänteitä tämän avulla.
Mukana on myös Duncanin Nick-poika ja tämän englantilaista aatelistoa olevat isovanhemmat. Lady on varsinainen kieroilija, huh sentään! Sivuhenkilönäkin hän saa aikaan aivan riittävästi harmia, ja Nick-parka luulee, että on hänen syynsä, kun Jo mitään ilmoittamatta palaa kotimaahansa.
Jo on aina tervetullut äidin ja isän luo, mutta eivät kaikki uutiset sielläkään hyviä ole. Entinen avomies on pannut ranttaliksi, kun on muuttanut yhteisissä nimissä olleesta vuokrakodista, ja remonttivelka lankeaa Jon vastuulle. Onneksi hän saa työtä rinneravintolan kokkina ja solmii maksusopimuksen.
Onneksi Nickin isoisä on vaimoaan sydämellisempi ja auttaa jäljittämään kadonneen rakastetun.
”Oliko tuo kenties kosinta?”
”Ei, se ei ollut kosinta, vaan lista tosiasioista. Sinä menet kanssani naimisiin ja muutat taas asumaan meidän kanssamme, Nickin ja minun.”
