Delphine Glachant: Kumilenkkikorut

Kumilenkkikorut

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Yksi tämän hetken askartelubuumeista on pienten kuminauhalenkkien punominen rannekoruiksi. Yksikerroksisen lenkin voi tehdä vielä aivan hyvin omin sormin, mutta vahvempiin ja monimutkaisempiin koruihin kannattaa hankkia punonta-alusta ja muut tarvikkeet. Virkkuukoukusta on paljon apua.

Kumilenkkikorujen tekeminen ei ole vaikeaa, ja kun idean oivaltaa jää niiden tekemiseen helposti koukkuun. Glachantin oppaassa on ihanan selkeät ohjeet moneen eri malliin ja joissakin ohjeissa on QR-koodi joista voi skannata linkin opetusvideoihin. Kirjan lopussa on vielä järjestelyalusta, jotta lenkit eivät mene sekaisin. Tottakai voi tehdä yksivärisiä koruja ja muutenkin oman värisilmän käyttö on sallittua; esimerkiksi pimeässä loistavia lenkkejä kannattaa kokeilla. On kuitenkin kätevää, että jokaisessa ohjeessa kerrotaan kuinka monta lenkkiä tekemiseen tarvitaan. Kun rannekorujen tekeminen on hallussa, voi niitä koristella mielensä mukaan.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...