Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tämän novellikokoelman ihmiset elävät kuplissa. Puhkeavissa ja puhjenneissa unelmissa, tiloissa joissa hämärtynyt tai kadonnut todellisuudentaju estää näkemästä sen suojamuurin yli, jonka he ovat ympärilleen rakentaneet. Kupliensa sisäpuolella he ovat turvassa; turvassa arvostelevilta tai ilkeämielisiltä katseilta, turvassa toisilta ihmisiltä, turvassa vääriltä valinnoilta ja mikä tärkeintä, turvassa omalta itseltään, silmät sidottuina.
“Ikävystyimme pahasti odotellessamme esikoisen syntymää. Jos olisimme uskaltaneet, olisimme siittäneet hänet jo ennen kuin tapasimme toisemme, jotta meidän ei olisi koskaan tarvinnut olla kahdestaan.”
Kokoelma on sarja lyhyitä, vain muutaman sivun mittaisia monologeja. Ne kietoutuvat mustanpuhuvaan huumoriin, nojautuvat henkilöhahmojensa ironissävyiseen maailmankuvaan. Ne käsittelevät ihmissuhteita, porautuvat niihin piikikkäästi kohteitaan, puhujien läheisiä, millään muotoa suojelematta.
“Minä toivon hänen epäonnistumistaan, hän odottaa minun romahtamistani. Vaimoni ja minä panemme kapuloita toistemme rattaisiin. Hän nauttii katsellessaan päänuppini kaljuuntumista, ja minä haaveilen, miten hänen makkaroihinsa kertyy rasvaa. Toivomme puolin ja toisin, että toisen imusolmukkeet jonain päivänä muuttuvat pahanlaatuiseksi lymfoomaksi.”
Teoksen luettuani olin ristiriitaisten tunteiden vallassa; toisaalta surullinen, hieman ärtynytkin, toisaalta vaikuttunut. Kuinka ihminen on ihmiselle näin julma? Kuinka jonkun on mahdollista kirjoittaa tuosta julmuudesta näin todentuntuisesti, kiertelemättä ja kaunistelematta mutta kuitenkaan liioittelematta.
Niin; ihminen on ihmiselle susi — jälleen kerran. Suosittelen suuresti, mutta varauksella. En niille, jotka etsivät amerikkalaista unelmaa, en niille jotka eivät uskalla katsoa totuutta silmiin. Mutta kaikille muille, ja erityisesti niille jotka mahdollisesti tunnistavat kuplan ympärillään. Ehkä sen voisi vielä puhkaista, suosittelen sitäkin.
