Daniel Lipkowitz: Lego Star Wars : Pimeän puolen kronikat

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Jostakin hämmästyttävästä syystä lähes jokainen poikalapsi tuntuu kokevan jossakin vaiheessa Star Wars -villityksen, vaikkei vielä moneen vuoteen voi elokuvia katsellakaan, ja meilläkin Star Wars -vaihe on kestänyt jo jonkin aikaa. Mikäpä siis voittaisi pienen Star Wars -fanin paremmin puolelleen kuin Lego Star Wars -kirjat, joista tietenkin Pimeän puolen kronikat on se kaikista kiinnostavin.

Kirjan kautta pääsee tutustumaan galaksin pimeään puoleen ja pahisten maailmaan. Pimeän puolen kronikoissa on yllättävänkin paljon tekstiä ja tietoa ja se toimii samalla tietopankkina aiheeseen perehtymättömälle vanhemmallekin. Tekstipätkät ovat lisäksi selkeitä ja lyhyitä, joten juuri lukemaan oppinut lukija pystyy lukemaan kirjaa jonkin verran itsekin.

Tätä kirjaa lukemalla saa myös pohjattomasti ideoita legoleikkeihin, joten iltasatuna luettaessa kannattaa varautua siihen, että akuutti leikkitarve saattaa yllättää kuulijan.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *