Mick Wall: Lemmy : Ace of Spades

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Hevilegenda Lemmy Kilmister on yksi hyvin lukuisista vuoden sisään menehtyneistä muusikoista. Lemmyn tapauksessa kuolema ei tullut täytenä yllätyksenä, sillä kuolemaa oli edeltänyt pitkä sairastelukausi sairaalakäynteineen. Estottomasti alkoholia ja huumeita käyttäneen Kilmisterin kohdalla voi ihan hyvin ihmetelläkin, miten hän ylipäätään eli seitsemänkymppiseksi.

Lemmy Kilmister on parhaiten tunnettu vuonna 1975 perustetun Motörheadin keulahahmona ja basistina. Hänellä oli omaleimainen tapa soittaa ja laulaa kovaa. Hän oli käsittämättömän suora mielipiteissään. Vaikka se ajoittain väistämättä tarkoitti sitä, että hän oli uskomattoman epäkorrekti, hän oli samalla aina erittäin aito. Ja tämä aitous on ehkä ominaisuus, joka ennen kaikkea muuta on tehnyt minuun vaikutuksen.

Lemmy : Ace of Spades on koostettu aika pitkälle aikaisemmista haastatteluista Lemmyn kanssa. Näistä ei mitään uusia suuria paljastuksia löydy fanille, mutta niistä välittyy Lemmyn persoona varsin hyvin. Muiden muisteluita olisi mahtunut kirjaan huomattavasti nykyistä enemmänkin.

Kirjan kirjoittajalla Mick Wallilla on massiivinen kokemus rock-teoksissa. Hän on aiemmin toimittanut muiden muassa Metallican, AC/DC:n, Led Zeppelinin ja Black Sabbatin kirjoja. Hänen kirjoitustyylinsä hieman jakaa lukijoita. Toiset pitävät hänen persoonallisuudestaan, toiset eivät välitä hänen tavastaan tuoda itseään esiin kirjoitusten lomassa. Itse uskon että tässä kirjassa on toimittajan näkökulmaa niin paljon, koska Wall on tuntenut Kilmisterin niin pitkältä ajalta. Se tuo aiheen väistämättä lähelle kirjoittajaa.

Ehkä Lemmy Kilmister oli myös ihmisenä henkilö, joka jätti jälkensä ihmisiin niin, että heille on tullut tarve kertoa omista muistoistaan hänestä. Siitä kertoisi myös se, että suomentaja Petri Silaskin on lisännyt kirjan loppuun oman muistonsa. Sekään muisto ei tunnu yhtään ylimääräiseltä, vaan on osa yhteistä kokonaisuutta ja saa arvostamaan sitä, että suomennostyö on tullut juuri tälle henkilölle.

Kirjavinkeissä samaa aihepiiriä on käsitellyt Maarit esittelemällä Joel McIverin toimittaman Motörhead-kirjan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *