Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Alansa da Vinci, Michelangelo, Einstein tai kuka tahansa suvereeni, nero. Ateisti Maksim Gorki huudahtaa:
“Tuo mies on Jumalan kaltainen!”
Leo Tolstoi (1828–1910) Jasnaja Poljanasta. Aatelimies, joka ajanoloon häpesi vaurauttaan, etuoikeuksiaan ja ryhtyi suutariksi. Lopulta pakeni tiluksiltaan, mutta kuoli pian paettuaan.
Alansa nero siis. Mutta minkä alan, voi kysyä hyvällä syyllä. Aatteen vai kirjallisuuden? Kirjallisuuden nyt ainakin: Sota ja rauha ensin, sitten Anna Karenina, ja sitten leegio muuta kestävä kirjoitusta ja kirjallisuutta.
Maksim Gorki (1868–1936) tapasi Tolstoin monestikin, mutta nämä merkinnät tässä Leo Tolstoi -kirjasessa perustuvat muistilappuihin kirjailijoiden hoitaessa terveyttään Krimillä 1900-luvun alkupuolella. Kirjassa on myös Gorkin kirje leskeksi jääneelle Sofia Andrejevnalle, joka sai melkoisen kuralastin päälleen Lev Nikolajevitshin kuoleman jälkeen miehensä varjelemisesta/huonosta kohtelusta. Gorki ei lähettänyt keskeneräiseksi jäänyttä kirjettä. Mutta tämän kirjasen lopuksi hän kertoo puolustavan näkemyksen Sofiasta, vaikka ei tullut toimeen hänen kanssaan.
Gorki kirjoittaa kymmeniä tuokionpalasia tapaamisista Tolstoin kanssa. Tolstoin kirjallinen tuotanto jää sivuun, sillä nyt otetaan miehestä ja miehen persoonasta mittaa. Hyvin Tolstoin luonne ja ajatuskulku tulevat esille miesten tapaamisissa. Sielun syvyyksiä pengotaan, kuolemaa ja jonninjoutavaa elämää pohditaan, toki myös kevyttä ‘läppää’ heitetään. Tolstoista on moneksi, mutta ‘kaikkein eniten hän puhuu Jumalasta, kansanmiehestä ja naisesta’.
Jumalan hän löytää itsestään:
“Vaan mikä on Jumala? Se minkä palanen on minun sieluni. Siinä kaikki.”
Gorki ylistää Tolstoita satumaiseksi mieheksi, joka on rajattoman monikasvoinen. Rasittavakin. Päänsä pitävä. Hänen mieleensä juolahtaa vanha venäläinen sanonta kaksi karhua samassa luolassa kun ajatelee Jumalaa ja Leo Tolstoita.
Ei siis ihme jos Gorki viimeiseen lappuseensa kirjoittaa:
“Koskaan en väsy häntä ihmettelemästä, mutta yhtä kaikki häntä ei jaksa tavata usein enkä minä voisi elää samassa talossa hänen kanssaan, saati samassa huoneessa.
Näiden kahden kirjailijan seura ravitsi. Heidän tarjoilunsa täytti, miellytti, ja tulin kylläiseksi.