Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Valérie Villieu on työskennellyt Pariisissa sairaanhoitajana jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Alzheimerista kärsivä Josephine puolestaan oli hänen potilaansa kahden vuoden ajan. Vaikka hoitajan ammatissa potilaita luonnollisesti tulee ja menee, Josephinen tapaaminen oli Villieulle poikkeus, jopa hänen uransa käännekohta. Miksi, palataan siihen hieman myöhemmin.
Sarjakuvamuistelma tuo hyvin nopeasti esille sen, että paljon puhutut vanhustenhoidon ongelmat eivät todellakaan rajoitu vain Suomen rajojen sisälle. Myös Ranskassa vanhustenhoitoa leimaa alipalkkaus ja nopeaan tahtiin vaihtuvat hoitajat, jotka eivät pysty perehtymään potilaansa kokonaistilanteeseen. Hankala tilanne aiheuttaa monissa hoitajissa passiivisuutta ja jopa kyynistä välinpitämättömyyttä, mutta hoidettaville tilanne on tietysti erityisen traaginen. Muistisairaan Josephinen maailma rajoittuu jo muutenkin hänen asuntonsa sisälle ja inhimillisen kontaktin puutteessa myös henkinen tila näivettyy nopeasti.
Sarjakuvan ydinkysymys on millä tavalla muistisairas ihminen tulisi oikein kohdata? Kun sairastuneen menneisyys on sirpaleina ja sosiaalisen kohtaamisen normaalit säännöt eivät enää päde, on uuden oven löytäminen sairastuneen maailmaan todella hankalaa. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole. Villieu kertoo koskettavasti hoitajan ja hoidettavan suhteesta; kiintymyksestä, yllättävästä huumorista ja inhimillisyydestä, joka säilyy hoidettavassa aina viimeiseen hetkeen saakka. Villieun työnä oli auttaa Josephinea, mutta toisaalta myös Josephine auttoi Villieuta ymmärtämään, mistä työssä – ehkä jopa elämässä – on pohjimmiltaan kyse.
Little Josephine ei ole mikään suureellinen tarina. Arkisuudessaan se on kuitenkin traaginen. Kuinka monta “Josephinea” maailmassa on tälläkin hetkellä? Sarjakuva on myös ikävä muistutus siitä, että vanhustenhoidon ongelmat ovat yleisiä ympäri maailman. Sitäkin tärkeämpää siis, että asiasta puhutaan.
Kun puhutaan muistisairautta käsittevistä sarjakuvista, vertailua ei tietysti voi välttää Paco Rocan sarjakuvaan Ryppyjä, joka on lajissaan mestariteos. Aivan samalle tasolle Villieun ja kuvittaja Raphaël Sarfatin sarjakuva ei pääse. Kerronnasta uupuu vivahteikkuus ja sanotaanko nokkeluus, joka toisi aiheen samalla tavalla lukijan iholle. Sanoisinkin, että Little Josephinen kerronta nojaa enemmän Villieun tekstiin kuin Sarfatin sinänsä muuten ihan pätevään kuvakerrontaan. Suositeltavaa luettavaa sarjakuva joka tapauksessa on, varsinkin jos aihe on lähipiirissä ajankohtainen. Tällaisia sarjakuvia todellakin toivoisi julkaistavan enemmänkin.
