C. J. Sansom: Luostarin varjot

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Eletään vuotta 1537. Anne Boleyn on mestattu, uskonpuhdistus on valloillaan ja Thomas Cromwellin valta hovissa kasvaa. Luostarissa Scarnseassa on tapahtunut murha ja pyhäinhäväistys. Cromwell lähettää luottohenkilön, Matthew Shardlaken, kumppaneineen selvittämään tapausta nopeasti ja hienotunteisesti.

Historia herää henkiin Sansomin kynästä. Henry VIII:n hovi ja valtakausi kulkee kirjassa mukana, mutta Sansom kirjoittaa kaikesta muusta ja niistä joihin kirkon ja kuninkaan valtataistelu vaikuttaa. Luostarin varjot on myös oivallinen lukitun paikan murhamysteeri.

Luostarin varjot on Matthew Shardlake -sarjan ensimmäinen osa. Kaikki ovat kuitenkin itsenäisiä osia, ja ne voi lukea missä järjestyksessä tahansa. 450 sivua meni kuin siivillä ja pitkästä aikaa sarjan aloittaminen tuntui mukavalta, eikä rasitteelta. En malta odottaa, että pääsen lukemaan seuraavan osan.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...