Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Noniin, taasko yksi rikollisen elämäntarina, jossa kerrotaan, miten rikoksia tehdään ja miten hohdokasta se on… Kyllä, mutta myöskin paljon muuta. Siihen kaikkeen muuhun innostuin, kun tätä kirjaa luin.
Yksi kirjoittajista on Lusun, Osmo Ahlqvistin, tytär Sini. Lusulla oli neljä lasta, joista kukaan ei tiennyt isänsä rikollisesta elämästä. Heille kaikille hän oli vain isä ja hyvä sellainen. Vasta isän kuoleman jälkeen paljastui, millaisessa “lelukaupassa” isä oli ollut työssä ja se vaatikin jo paljon.
Lusu murhattiin kotonaan, niin että ensin loukkaantui nuorin poika ja sitten kuoli Lusu. Tämän kaiken näkijänä olivat lapset, joten voi vaan hatarasti kuvitella, millaista se on ollut heille. Millaiset ikuiset henkiset seuraamukset! Jos tässä kirjassa olen jollekin erittäin vihainen, niin juuri tälle Jari Kolivaaralle, jonka piti koko perhe vetää mukaan teolleen, kun murhasi Lusun. Olisiko sen homman voinut tehdä toisin tai jättää tekemättä. Vaan mikään ruudinkeksijä tämä Kolivaara ei ollutkaan.
Millään lailla en puolustele enkä olen Lusun elämäntyylin kannalla, mutta se, että piti aina perheensä puolta, lapsilla oli rakastava isä, se on hienoa. Koskaan ei paljastanut vaimolleen tai lapsilleen, mistä kaikki elatus tuli. Vaimo varmasti arveli, mutta viisaana naisena oli “tietämätön”.
Kirja on kirjoitettu hyvin. Sitä ei villeimmissäkään kuvitelmissa osaisi kuvitella, millaista jonkun perheen elämä voi olla. Niin ja kuinka joku ihminen lähes syntyy sellaiseen rikolliseen mielentilaan. Pikku Osmo jo lapsena nyysi kaikkea. Kun joutui poikakotiin, niin se oli pahinta kaikesta. Uskon sen, koska olen lukenut muitakin juttuja siitä, että vankila ei ole läheskään niin paha paikka kuin poikakoti.
Ennen kaikkea, tämä kirja on yhden perheen tositarina. Vaikka on kuinka rikollinen, niin on ollut myös se inhimillinen puoli. Lusu oli halveksittava rikoksentekijä, mutta kuitenkin rakastava isä, joka säästi lapsiltaan kaiken sen pahan.
