Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tuire Malmstedt on ollut hyvin puhuttu dekkaristi tässä 2010- ja 2020-lukujen vaihteessa ja enimmäkseen hyvässä sävyssä. Mikä ettei, onhan hän ollut vallan hyvä perinteisten arvoitusdekkarien kirjoittaja; lisäksi hän on osannut moniin kirjoihinsa tuoda historiallisen aikatason, joka on aluksi saattanut tuntua vähän keinotekoiselta, mutta on sitten kirjan lopussa kuitenkin melko vaivattomasti solahtanut kokonaisuuden osaksi.
Sama koskee tätä uutta romaania: vanhan pappilan lattian alta löytyy remontoitaessa nuoren naisen luuranko, joka tutkimusten jälkeen lienee joutunut sinne 1960-luvulla. Mutta sitten tämän vuosikymmenen kuvauksen lisäksi kirjan takautumissa mennään vieläkin kauemmas, Ravensbrückin keskitysleirille, minkä sijoittaminen nykyhetken rikostutkintaan tuntuu jälleen vähän oudolta, mutta saa tietenkin selityksensä kirjan lopussa. Sen sijaan pappilan ruumiin luota löytynyt laatikko, joka sisältää osia Jean-Paul Sartren näytelmästä Suljetut ovet, oli minusta aika irrallinen tekijä.
Joka tapauksessa rikosjuoni eteni reippaasti, luvut olivat lyhyitä ja napakoita ja kuvasivat kokonaisuutta tehokkaasti. Tapausta tutkiva poliisipari Matilda Metso ja Elmo Vauramo oli hyvin kuvattu; etenkin Matildan ja hänen adoptiotyttärensä Siljan suhdetta kuvaavat jaksot olihan ihan sydämeenkäyvän uskottavia, kun taas Elmo jäi tässä kirjassa vähän taka-alalle. Lisäksi pidin kovasti 1960-luvun osioista.
Jostain syystä olen vain aina ollut kiinnostunut romaanihenkilöiden nimistä, ja nyt nämä 1950-luvulla syntyneet Impi, Pellervo ja Nyyrikki tuntuivat kovasti vanhentuneesti ja vähän huvittavastikin nimetyiltä. Mutta jos sen ohittaa, pidin tästä dekkarista enimmäkseen hyvinkin paljon ja jään odottamaan jatkoa. Voihan tietysti olla, että tämä Metso ja Vauramo -sarja oli vain trilogia, mutta tuskinpa Malmstedt kirjoittamista kokonaan lopettaa.
