Ursula K. Le Guin: Maanpakolaisten planeetta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Avain jatkaa ansiokasta Ursula Le Guinin scifi-tuotannon suomentamista. Maanpakolaisten planeetta on Rocannonin maailman tapaan Le Guinin varhaistuotantoa vuodelta 1966, siis lähes 50 vuoden takaa. Koska tarinan ydin on ihmisissä teknologian sijaan, se on vanhentunut huomattavasti arvokkaammin kuin moni muu 1960-luvun scifiromaani.

Kirja kertoo kahdesta rodusta. Toiset ovat planeetan paikallisia asukkaita, toiset sukupolvia sitten avaruudesta tulleita kaukanasyntyneitä. Kummatkin kokevat itsensä ihmisiksi ja toiset vieraiksi. Kansojen välit ovat etäiset ja konflikteille alttiit.

Planeetalla on erikoinen kiertokulku, jossa vuodenajat kestävät kymmeniä vuosia. Paikallisten heimosta vain yksi on elänyt edellisen talven, nyt uuden talven vyöryessä päälle. Talven mukana tulevat vaeltavat gaalit, jotka ovat samalla odotettu ja odottamaton vaara. Lähestyvä talvi ja gaalien uhka ovat vahvoja yhdistäviä tekijöitä — mutta niin on myös rakkaus.

Maanpakolaisten planeetta on kaunis, pieni kirja, joka käsittelee vierautta ja rakkautta, vierauden voittamista ja sopeutumista vieraalle planeetalle. Sitä on helppo suositella myös niille, jotka kokevat teknisemmän scifin vieraaksi. Toivottavasti Avain jatkaa yhä Le Guinin parissa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...