Teemu Masalin: Mac : Tehokäyttäjän käsikirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tietokoneiden ohjekirjojahan ei lueta. Tietokoneen kanssa pärjää toki yleensä ilmankin, mutta kaikkea ei aina keksi itse. Ohjeille on siis paikkansa. Monet suomalaiset PC-koneiden käyttäjät muistelevat varmasti lämmöllä Petteri Järvisen kirjoja, joista DOS-käyttöjärjestelmän perusteet tulivat tutuiksi.

Perinteinen genre siis. Teemu Masalin on kirjoittanut oivallisen opaskirjan OS X Lion -käyttöjärjestelmän saloihin. Huomattavasti tavallista tietokonemanuaalia helppolukuisempi kirja esittelee kattavasti OS X:n ominaisuudet ja ohjelmat. Kirjan avulla oppii ymmärtämään Macinsa käytöstä paremmin, oppii mitä eri ohjelmilla tehdään ja saa hyviä niksejä ylimääräisistä ohjelmista, joiden avulla tietokoneestaan saa irti.

Toki nämä jutut löytää enimmäkseen netistäkin, mutta on silläkin puolensa, että kaikki on yksissä kansissa ja selvästi suomeksi. Oikein käyttökelpoinen opus, jota voi erityisen lämpimästi suositella aloitteleville Mac-käyttäjille ja niille, jotka mieluummin lukevat oppia kirjasta kuin etsivät netistä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...