Stephen Baxter: Time

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Stephen Baxterin Manifold-trilogia on Robert Wilsonin Schrödinger’s Cat Trilogyn kaltainen multiversumisarja: kolme kirjaa, joissa esiintyvät samat tai samankaltaiset henkilöt eri rinnakkaistodellisuuksissa. Manifold-trilogia on kuitenkin tiukkaa, kovaa science fictionia, jolla on vankka perusta tieteessä.

Time käsittelee nimensä mukaisesti aikaa, nykyhetkestä aina suureen jäähtymiseen asti ja ennen muuta ihmiskunnan osuutta asioissa. Päähenkilö häärää NASAsta pois potkittu Reid Malenfant, jonka tavoitteena on viedä ihmiskunta yhden miehen voimin avaruuteen uhkaavan maailmanlopun alta. Vaan kuinkas käykään, kun maailmaan alkaa putkahtaa superälykkäitä lapsia ja Malenfant saa viestin tulevaisuudesta?

Kirja on kiehtova ja täynnä mielenkiintoista fysiikkaa (ei kannata odottaa pysyvänsä kärryillä joka hetki). Vauhtia ja toimintaakin riittää, samoin yllättäviä käänteitä. Kovan scifin ystäville Time on varma valinta.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...