Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Länsi on pitkään idealisoinut yksilön rationaalisuutta. Valistusaika rakensi käsityksen ihmisestä rationaalisena ja autonomisena päätöksentekijänä, ja nykyaikanakin taloustieteellinen käsitys kaiken optimoivasta homo economicuksesta on edelleen yleinen. Jani Kaaron Massahysteria kuitenkin paljastaa ihmisen ajattelusta toisen puolen, joka kertoo, miten ajattelumme on paljon velkaa myös laumaeläimen luonteelle.
Kollektiiviset tunteet ovat tärkeitä, sillä olemme oppivainen ja sosiaalinen laji, ja opimme aikalailla kaiken muilta ihmisiltä. Tällä on kuitenkin hintansa; ryhmään kuuluminen yhdenmukaistaa ihmisiä, sillä ryhmät vieroksuvat ihmisiä, jotka eivät sopeudu ryhmän normeihin. Ryhmän sisäinen jäljittely johtaa siihen, että monet ilmiöt leviävät sosiaalisena tartuntana, ja näistä massahysteriat ovat äärimmäisin esimerkki.
Kaaro käy kirjassaan läpi lukuisia historiallisia ja moderneja esimerkkejä. Kirja aloittaa ehkä tunnetuimmalla esimerkillä, eli tanssiepidemioilla, joita on historian saatossa tapahtunut Euroopassa useita. Tanssiepidemiassa ihmiset alkoivat tanssia hallitsemattomasti, uupumukseen asti, joskus päiviä tai viikkoja ilman ilmeistä syytä. Näin jälkeenpäin katsottuna aivan tyhjästä hurmeinen tanssi ei kuitenkaan kummunnut. Tällaiset epidemiat puhkesivat aikoina, jolloin ihmiset olivat henkisesti poikkeuksellisen kovilla: mustan surman jälkeen ja kuivuuden ja nälänhädän kaltaisten luonnonmullistusten yhteydessä.
Ottaen tämän huomioon on myös loogista, että massahysteria koskee yhteiskunnassa juuri niitä henkilöitä, joilla on vähiten mahdollisuuksia parantaa omia olojaan, eli naisia ja usein nimenomaan nuoria naisia. Kuten Kaaro toteaa italialaisista tanssihysterioista, naisille oli tarjolla vain yksi sosiaalinen rooli, eli kotirouvan rooli, jossa he käytännössä olivat miehen omaisuutta vailla mitään poliittisia oikeuksia. Tanssihysteria purkaa stressin ja ahdistuksen motorisina oireina, ja antaa samalla mahdollisuuden irrottautua ahdistavasta pakkopaidasta.
Massahysteriat tapaavat lientyä, kun henkiset olot parantuvat. Kiinnostava esimerkki tästä on Morzinen eristäytynyt alppikylä, joka oli poikkeuksellisen pitkäaikaisen massahysterian kourissa 1800-luvun puolenvälin tienoilla. Hyvin aggressiivisia muotoja saanut massahysteria saatiin loppumaan vasta, kun paikallinen hallinto järjesti kylään tanssia, musiikkia ja yleisöluentoja. Kun kaiken hallitseva synkeys väistyi, häipyivät myös ihmisten oireet. Näin ajatellen ei ehkä ole niin yllättävää, että massahysteriat ovat nykyaikana paljon harvinaisempia kuin mitä ne olivat menneisyydessä.
Kyllä silti nykyaikanakin osataan. Esimerkiksi kouluhysteriat eivät ole tavattomia, varsinkin kun lapset ovat aikuisia suggestioalttiimpia ja reagoivat herkästi tilanteisiin, jossa he uskovat olevansa uhan alla, Kaaro huomauttaa. Luku saatanallisista hysterioista oli erityisen kiinnostava. Monet amerikkalaiset uskoivat 1980-luvulla vakaasti, että paholainen tekee tihutöitään, ja tämä valitettavasti johti moneen oikeusmurhaan, kun viattomat ihmiset päätyivät istumaan kiven sisään olemattomista rikoksista.
Toisinaan hulluudet ovat päässeet vaikuttamaan myös tiedemaailman sisällä, mihin päästään tutustumaan luvussa Tiedettä ja massasuggestiota. Kuvitelmat sivupersoonista ja aikoinaan laajasti ”havaituista” N-säteistä, joita ei todellisuudessa ollut olemassakaan, ovat kiusallisia muistutuksia siitä, ettei lopulta kukaan ole turvassa massasuggestiolta.
Kirjan edetessä huomaa kuitenkin, että massahysteriat ovat ilmiönä suhteellisen kaavamaisia, ja kirjan lopussa Kaaro vielä syventyy siihen, mitä tämä kaikki oikeastaan kertoo aivoistamme ja niiden toiminnasta. Aivomme ylläpitävät eräänlaista simulaatiota todellisuudesta, joka johtaa siihen että näemme sitä, mitä odotamme näkevämme, tai kuulemme sitä, mitä odotamme kuulevamme. Tämä näkyy muun muassa placebo- ja nosebo-ilmiöissä, joissa ihmisen odotukset voivat tuottaa todellisia, mitattavia vaikutuksia – niin paranemista kuin oireitakin – vaikka ulkoista syytä ei olisi lainkaan. Massahysteriat eivät siis kerro ihmisen järjen pettämisestä, vaan mielen normaalista toimintatavasta poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kiinnostava ja erittäin suositeltava kirja!