Elli Leppä: Materian unet

Materian unien kannessa on mustalla taustalla piirroksia ketjusta, kiteistä, kasveista, pääkallo ja simpukka.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Millaista on materian ympäröimä elämä? Kun oma identiteetti rakentuu koruista, pellavamekoista ja designlasista, niin että ajatus Marsiin uudisraivaajaksi lähtemisestä on mahdoton ja kun koruja on järkevintä luetteloida rajaamalla 10 × 10 cm alue, laskea siitä kappalemäärä ja kertoa todellisella pinta-alalla.

Kun uhanalaiseksi ja museoituneiksi käyvät toivotukset, lunta kuvaavat sanat ja talviset puuhat, lyhteissä piiskuttavat varpuset. Kun “kieli on ajattelun työkalu, suru / ettei jää tapoja puhua talvisäistä / mykistyy”. Samalla karvaton eläin on “hieman kiusaantunut säätiloista vuodenajoista” ja elää mieluummin kokematta kylmää, hikoilua, rosoisuutta ja hankaluutta, “paitsi jos ne on suunniteltu osaksi kokonaiselämystä”.

Elli Lepän kolmannessa runoteoksessa kysytään, miten tavarahakuinen elämäntapa sopii yhteen ekosysteemin kanssa, jolla on rajallinen kantokyky. Kun kulttuuri rakentuu omistamiselle, miten tämän kaiken kanssa oikein tullaan toimeen? Kaikki tavaranhaalijat voivat tuntea omat pistonsa sydämessään näiden runojen äärellä.

en minä suunnitellut itseäni
evolutiivista prosessia ei kukaan ohjaa
onko hybristä vai eikö ole
teeskennellä vastuun mahdollisuutta

Leppä on kirjoittajana oma tuttu itsensä. Enimmäkseen selväsanainen, vankasti luonnontieteisiin nojaava, moneen suuntaan viittaileva. Tekstissä on paljon konkretiaa, tämä ei ole vaikeasti lähestyttävää, mutta sisällöltään Materian unet voi olla lukijalle vaikea pala: se nostaa esiin kysymyksiä, joita harva meistä lopulta haluaa ajatella.

Materian unet on taitavan kirjoittajan hienoa työtä, ajatuksia herättävä runoteos, joka istuu tähän aikaan oivallisesti.

jos ostan enimmäkseen kauramaitoa
saanko pitää tämän puun
jos perehdyn jäätiköiden sulamisvauhtiin
voinko vielä vanhana uida järven kirkkaassa kilossa
kieltäminen suuttuminen kaupankäynti masennus

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Somesta Mikon löytää Mastodonista. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 344 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...