Marko Juntunen: Matkalla islamilaisessa Suomessa

Islam, maahanmuutto, gettoutuminen ja palavat autot; siinäpä keskustelun aiheita ja monella on herännyt kysymys voisiko meillä Suomessa olla edessä sama kehityskulku kuin Malmössa tai Kööpenhaminassa? Keskustelu maahanmuutosta ja lähiöiden segregaatiosta käy todellakin kiivaana, ja vaarana tällaisessa keskustelussa on taipumus polarisaatioon. Matkalla islamilaisessa Suomessa pyrkii avaamaan näitä aikamme kuumia kysymyksiä ja pohtimaan kehityskulkuja lähiöidemme muuttuvassa todellisuudessa.

Lähtökohtana kirjassa on Lähi-Idän ja Islamin tutkimuksen dosentti Marko Juntusen tutkimustyö Turussa sijaitsevassa Varissuon lähiössä. Kysymyksien kirjo on laaja. Miksi juuri Varissuosta on tullut niin kosmopoliittinen kaupunginosa ja miten kantaväestö on reagoinut tähän muutokseen? Entäpä millä tavalla konflikteja pakeneva muslimiväestö pyrkii rakentamaan tulevaisuuttaan, tuovatko he konflikteja mukanaan vai pyrkivätkö he pikemminkin välttelemään kiistanalaisia aiheita? Islamin järjestäytyminen Suomessa ja uskonnon sisäiset ristiriidat saa myös runsaasti huomiota, ja lopussa tarkastellaan vielä miten Varissuon nuorison identiteetti ja maailmankatsomus rakentuvat.

Kirjassa kiinnittää nopeasti huomiota siihen, miten monipuolisesti – tai pitäisiköhän sanoa moniäänisesti – Juntunen käsittelee aihettaan. Juntunen tuntee useita Varissuolla asuvia ihmisiä henkilökohtaisesti ja jalkautuu myös paikalliseen baariin ja nuorison joukkoon. Kirja ei siten jää pelkästään akateemiselle tasolle, vaan hyvin monenkirjavat yksilöt saavat kirjassa äänen, mikä tekee kirjasta miellyttävää luettavaa myös kasuaalille lukijalle.

Moniäänisyydellä on merkitystä myös sitä kautta, että maahanmuuttajat on tavattu nähdä Suomessa vähän liikaakin oletetun kulttuurinsa edustajina, oli kyse sitten “irakilaisista” tai ihan vain “muslimeista”. Se miten maahan saapujat määrittelevät itsensä eroaa paljonkin siitä miten vastaanottava kulttuuri heidät näkee. Jonkinlaisen kulttuurisesti yhtenäisen ryhmän sijasta voidaankin puhua hyvin monimuotoisesta ihmisryhmästä, joita erottaa toisistaan etenkin suhde politiikkaan ja uskontoon, mutta myös sellaiset asiat kuin etnisyys, kieli ja koulutustausta. Ottaen tämän huomioon, monet muslimit eivät välttämättä edes halua elää samasta lähtömaasta tulleiden keskellä. Tämä on ihan ymmärrettävää, monesta lähtömaasta on lähdetty pakoon sisäisten kiistojen vuoksi, eikä samoihin ongelmiin haluta törmätä uudessa kotimaassa.

Miksi siis muslimit ja muut maahanmuuttajat kerääntyvät Varissuon kaltaisiin paikkoihin? Hieman yllättäen kyse ei ole siitä, että haluttaisiin olla sen oman kansallisen ryhmän parissa, vaan siitä että tällaisissa hyvin kosmopoliittisissa lähiöissä ei ole olemassa “vähemmistöjä”. Kun kaikki Varissuolla ovat vähemmistöväestöjen edustajia, ei kukaan voi väittää edustavansa enemmistöä ja siten ilmapiiri on paljolti rasismista vapaa. Näin ollen, vaikka Varissuolla on ulkopuolisille tunnetusti huono maine, monille asukkaille asianlaita näyttäytyy hyvin erilaisena. Integraatiolle tämä toki luo oman haasteensa, sillä mihin integroidut jos enemmistöä ei ole?

Erityisen kiinnostavaksi kirja menee jälkipuoliskolla, jonka aiheena on kiistanalainen islam. Juntunen kuvailee myös itse uskonnon tilaa hyvin ristiriitaiseksi ja moniääniseksi. Tämän hetken kuumia puheenaiheita on Saudi-Arabian voimakkaasti tukema sunnifundamentalistinen wahhabismi, joka on näkemyksiltään ehdoton ja tarjoaa absoluuttista totuutta. Tämä 1700-luvulla syntynyt opillinen suuntaus ei sinänsä edusta islamissa mitään valtavirtaa, mutta Saudi-Arabian vaikutuksesta erityisesti netissä wahhabilaisuudesta ponnistavat näkemykset ovat nousseet dominoivaksi. Tämä seikka on sikäli mielenkiintoinen, että se ei heijasta todellisuutta katutasolla; vain vähemmistö muslimeista nimittäin harjoittaa aktiivisesti uskontoaan.

Netissä onkin alkanut elämään aivan omanlaisensa teologinen kulttuuri, joka on paljon velkaa saudiwahhabismille, mutta on sittemmin paljolti irrottautunut emämaastaan. Juntunen huomioi, että tälle uudelle suuntaukselle on ominaista voimakas tunnepitoinen kokemuksellisuus, joka kuitenkin toteutuu uskonnon opillisen sisällön kustannuksella. Erityistä huolta uskonoppineissa aiheuttaakin nämä itseoppineet saarnamiehet, jotka sanoutuvat kokonaan irti islamin 1400-vuotisesta teologisesta ja filosofisesta kehityksestä. En voi olla miettimättä, että tässä on nähtävissä tietynlaisia yhtymäkohtia myös länsimaiseen nettikulttuuriin, jos nyt tällaista rajausta voi tehdä. Nykyään tieto hankitaan netistä, ja mikäli jossakin on tiedollinen tyhjiö, niin jokuhan sen täyttää, olipa vakiintunut oppineisto asioista mitä mieltä hyvänsä.

Muslimimaailmassa on siten menillään omanlaisensa kulttuurivallankumous, jossa yksilöllisyys on voimistunut ja uskonnosta valitaan sellaisia asioita ja vaikutteita jotka sopivat omaan tilanteeseen ja persoonaan parhaiten. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Valtaosa Euroopan muslimeista tukee ajatusta liberaalidemokratiasta juuri sen vuoksi, että se mahdollistaa valinnaisuuden. Toisaalta kuten Juntunen huomauttaa, tähän valinnanvapaudesta hyötyvät myös liberaalidemokratian vastaiset suuntaukset.

Juntunen tuo hienosti esille muslimiväestön kirjavuuden, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Mielenkiintoista antia kirjassa on myös analyysi suomalaisyhteiskunnan julkisesta keskustelusta uusiin maahantulijoihin liittyen. Juntunen käyttää keskustelun osapuolista ilmaisua sydämetön järki ja järjetön sydän, sillä myös monikulttuurisuutta kannattavilla on ollut taipumus hukuttaa äänellään turvapaikanhakijoiden henkilökohtaiset kokemukset. Kirja loistaakin siinä, miten monitahoisesti ja myös inhimillisesti se käsittelee aihettaan. Juntunen ei vähättele radikalisoitumiseen tai lähiöiden huonoon kehitykseen liittyviä vaaratekijöitä, mutta kirja kuitenkin muistuttaa, että muslimit ovat sittenkin vain tavallisia ihmisiä hyvine ja huonoine puolineen. Demonisoinnin ja uhkakuvien värittämässä maailmassa tämä on ihan terveellinen muistutus.