Siri Kolu: Me Rosvolat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nyt on palkinto mennyt oikeaan osoitteeseen. Huikean hauska Me Rosvolat palkittiin vuonna 2010 Finlandia Juniorilla. Anarkistinen kirja kertoo Vilja-tytön erikoisesta kesästä, joka alkaa, kun tylsällä mökkireissulla maantierosvot ryöstävät Viljan kyytiinsä. Vilja pääsee rosvojen mukaan ajelemaan ristiin rastiin ryöstäen ja rosvoten.

Rosvolan maantierosvoperhe on hulvatonta porukkaa. Isä Hurja-Kaarle, ratin takana viihtyvä äiti Hilda ja lapset Hele ja Kalle sekä apumiehenä häärivä tampereenkiältä vääntävä Kulta-Pete eivät välitä rahasta vaan ryöstävät pysäyttämistään autoista tarpeellista tavaraa, ruokaa ja etenkin karkkia.

Vilja, joka on kyllästynyt vanhempiinsa ja siskoonsa, sopeutuu yllättävän hyvin rosvoporukkaan ja löytää itsestään aivan uusia puolia. Kehittääpä Vilja ikioman merkkirikoksenkin! Me Rosvolat ei syyllisty moralisointiin, vaan antaa palaa. Hyväsydämiset Rosvolat ovat sitä paitsi paljon mukavampaa porukkaa kuin Viljan oma perhe, kuten isä, joka juttelee keräilemilleen kolikoillekin lämpimämmin kuin lapsilleen.

Hurjan hauska ja hyvin kirjoitettu kirja, tätä oli todella ilo lukea. Lapsille on tullut luettua kaikenlaista, mutta Me Rosvolat on ehdottomasti parhaita tähän asti vastaan tulleita lastenkirjoja. Jatko-osa Me Rosvolat ja konnakaraoke täytyi laittaa ehdottomasti varaukseen.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...