Laura Bates: Men Who Hate Women

Men Who Hate Women

Osta kirja itsellesi

Laura Batesin kirja ei ole helppoa luettavaa. Kuten kirjan alaotsikko kertoo From Incels to Pickup Artists, The Truth About Extreme Misogyny and How It Affects Us All , kirja kertoo netin synkimmistä syövereistä, jossa naiseudesta ei tunnuta löytävän mitään hyvää. Kasvavasta verkkovihasta on puhuttu viime aikoina paljon Suomessakin ja tutkimuksen mukaan se kohdistuu huomattavasti enemmän naisiin ja siten vähentää erityisesti naisten halukkuutta poliittiseen osallistumiseen. Kirjassaan Bates kertoo, minkälaisia nämä nettiyhteisöt ovat ja miten niiden ajatukset löytävät lopulta tiensä valtavirtaan.

Batesin tarkastelun kohteena on niin sanottu manosfääri, eli kokoelma erilaisia miesten vertaisryhmiä, joiden ajatuksilla on kytköksiä myös alt-rightiin ja valkoista ylivaltaa ajaviin ryhmittymiin. Näennäisesti näillä manosfäärin ryhmittymillä ei ole hirveästi yhteistä keskenään, eikä tietysti kaikki manosfääriin lukeutuvat ole misogyynejä, vaan liikkeiden parissa käydään paljon järkevääkin keskustelua. Miesasiamiehet pyrkivät parantamaan miesten asemaa erityisesti avioliittoon ja huoltajuuteen liittyvissä kysymyksissa, kun taas MGTOW (eli Men Going Their Own Way) kehoittaa miehiä luovuttamaan naisten suhteen tyystin ja pikemminkin välttelemään heitä. Pelimiehet puolestaan auttavat täsmälleen päinvastaisessa ja jakelevat miehille neuvoja kuinka isketään naisia. Incelit (involuntarely celibate) taas kärsivät vastentahtoisesta selibaatista.

Yhteistä näille erilaisille ryhmille on eräänlainen alkukertomus ”punaisesta pilleristä”. Matrix-elokuvasta lainattu konsepti kuvaa sitä hetkeä jolloin otat pillerin ja tajuat, että mitään mitä kuvittelit todellisuudeksi ei olekaan sitä. Manosfäärin tapauksessa tämä paljastettu totuus on se, että länsimaista yhteiskuntaa hallitsee miehiä sortava feministinen salaliitto. Naiset hujaavat miehiä elättämään toisen miehen lapsia, valehtelevat raiskauksista ja kotiväkivallasta tuhotakseen miesten elämät, ja ennen kaikkea naisilla on seksuaalista valtaa, jota he käyttävät miehiä vastaan. Ajatus naisten pahuudesta ja siitä, että kaikki naiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia on tyypillistä Redpill-filosofialle. Batesin keskeinen argumentti on, että nämä nettiryhmittymät eivät ole mitään harmittomia marginaaliryhmiä, vaan niiden ajatukset leviävät hyvin tehokkaasti yhdestä ryhmästä toiseen ja lopulta suuren yleisön keskuuteen. Yhä enenevissä määrin nämä ajatukset vaikuttavat myös politiikkaan.

Erityistä huomiota Bates antaa kirjassaan inceleille. He ovat mainituista ryhmistä fanaattisin, pienin ja muiden ryhmien keskuudessa myös ylenkatsotuin, mutta heidän ajatuksensa vaikuttavat silti voimakkaasti muihin ryhmiin. Inceleiden ajattelussa keskeistä on naisten tasa-arvo, josta on miehille vain haittaa, sillä se takaa naisille seksuaalisen itsemääräämisoikeuden. Inceleiden ja manosfäärin käsitys miehuudesta keskittyy hyvin voimakkaasti seksin saannin ja miehisen dominanssin ympärille. Siten se, että naisen kaltainen alempi olento voi estää miestä saamasta sen mitä miehelle luonnollisesti kuuluu, on ajatuksena sietämätön. Inceleille ratkaisu ongelmaan on yksinkertaisesti ottaa naisilta pois heidän vapautensa ja pakottaa heidät miesten käyttöön raiskausten ja seksiorjuuden kautta.

Ikävä kyllä kyse ei ole vain äärimmäisistä retorisista keinoista, vaan jotkut inceleistä ovat siirtyneet sanoista tekoihin. Kuuluisin heistä, Elliot Rodger, tappoi vuonna 2014 kuusi ja haavoitti neljäätoista, kostona siitä, että naiset kieltäytyivät harrastamasta hänen kanssaan seksiä. Manifestissaan Rodger kertoi naisvihastaan ja miten hän halusi teollaan osoittaa olevansa ultimaattinen alfauros. Rodgersista on sittemmin tullut inceleiden ihailtu esikuva.

Aate on ajanut myös monet muut joukkomurhiin, mainittakoon heistä George Sodini, Ben Moynihan, Chris Harper-Mercer ja Alek Minassian, joka ajoi Toronton autoiskussa ihmisten päälle tappaen kymmenen ihmistä. Lukuisista iskuista huolimatta yhteiskunnalla on edelleen vaikeuksia ottaa inceleitä ja heidän ajatuksiaan vakavasti, Bates ihmettelee. Manifesteista ja selkeästi ilmastuista poliittisesta motivaatiosta huolimatta media mielummin selittelee tekoja ”selittämättömiksi” ja mielenterveydellisistä ongelmista johtuviksi. Bates epäilee tämän johtuvan paisi siitä, että meidän on vaikea ottaa naisvihaa tosissaan, niin myös siitä, että meidän on vaikea mieltää ”omiamme” terroristeiksi. Se on kategoria joka mielummin yhdistetään ääri-islamin kaltaisiin ulkopuolisiin aatteisiin.

Tässä yhteydessä voisi mainita James Alex Fieldsin, joka ajoi autolla Charlottesvillen äärioikeiston mielenosoituksessa vastamielenosoittajien joukkoon. Fields hoki autoa ajaessaan ”valkoista shariaa”, joka on viime aikoina saanut suosiota alt-right yhteisössä. Valkoinen sharia kannattaa valkoisille kristityille omaa versiota sharia-laista, jonka avulla naisilta voisi ottaa pois heidän oikeutensa. Fields itse ei ollut incel, mutta hänen ajatuksensa on heiltä perua.

On sinänsä helppoa ymmärtää miten tämä linkki inceleistä äärioikeistoon toimii. Siinä missä manosfäärissä nähdään nyky-yhteiskunnan kritisoivan kaikkia miehiä ja itse miehisyyden olevan uhattuna, vastaavasti äärioikeisto pelkää valkoisen identiteetin olevan monikulttuurisuuden, maahanmuuttajien ja poliittisen korrektiuden hyökkäyksen alla. Kummatkin näkevät valkoisen heteromiehen olevan nykytilanteen suurin uhri.

Bates toteaa, että erityisesti Me too-kampanja on voimistanut tätä ajattelua, myös yhteiskunnassa laajemmin. Sen sijaan, että seksuaalinen ahdistelu olisi oikea naisten kohtaama ongelma, Me too onkin osoitus noitajahdista, jossa kuka tahansa naiselle lounaskutsun esittävä mies on kohta syytettyjen penkillä ja ura roskakorissa. Vuoden 2019 Davoksen talousfoorumilla monet osallistujat kertoivat, että eivät mentoroi enää naisia ahdistelusyytösten pelossa ja myös entinen Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence on kertonut, että ei suostu lounastamaan naisten kanssa. Bates pohtii tähän liittyen median roolia, jolla on taipumusta esittää asiat tasavertaisina ilmiöinä. Eli jos puhutaankin naisten seksuaalisesta ahdistelusta, niin ei pidä myöskään unohtaa perättömiä raiskaussyytöksiä.

Tasapuolisen uutisoinnin tarkoitus saattaa olla hyvä, mutta se helposti hämärtää sen, että perättömät syytökset eivät itse asiassa ole kovinkaan yleisiä. Oikeastaan ongelma on pikemminkin päinvastainen, naiset välttelevät raiskausilmoitusten tekemistä.

Iso-Britannian Channel 4 teki asiasta vuonna 2018 tutkimuksen, jonka mukaan miehen todennäköisyys joutua perättömän raiskaussyytteen kohteeksi vuoden sisällä oli 0,0002%. Toisin sanoen, miehen on huomattavasti todennköisempää tulla itse raiskatuksi kuin joutua perättömän raiskaussyytöksen kohteeksi. New York Times puolestaan tutki 200 tapausta, joissa miehet olivat joutuneet oikeuden eteen ahdistelusta syytettynä. Keskimääräinen todistajien määrä miestä kohti oli 4,5 naista, eli mistään yksittäisen naisen päähänpistosta ei voida puhua. Näitä lukuja voi verrata siihen, että Isossa-Britanniassa naisia raiskataan tai yritetään raiskata 85 000 vuodessa. Silti keskustelun painopiste on muuttunut siihen suuntaan, että miehenä ei uskalla tehdä enää mitään, Bates miettii. Tämä pisti minut muistelemaan miten tarkkanäköisesti Kaari Utrio ennustikaan vuoden 2018 haastattelussa Me too -kampanjan saavan ennen pitkää rajun takaiskun.

Kirjassa on loputtomia esimerkkejä kaikennäköisistä vastenmielisistä mielipiteistä, mutta ehkä epämiellyttävintä luettavaa on silti kirjan loppuosa, jossa Bates pohtii näiden asenteiden normalisoitumista erityisesti somekuplissa viihtyvän nuorison parissa. Bates nostaa esiin erityisesti Youtuben, joka on nuorison parissa suosituin somealusta ja jolta löytyy myös paljon äärioikeistolaista ajattelua. Ongelma ei kuitenkaan ole se, että nuoret erityisesti etsisivät Youtubesta naisvihamielistä tai äärioikeistolaista sisältöä. Ongelma on se, että 70% kaikista Youtuben katsotuista videoista on Youtuben algoritmin suosittelemia, ja algoritmi suosittelee aina vain äärimmäisempää sisältöä, kuten entinen Youtube-insinööri Guillaume Chaslot osoitti.

Vuonna 2018 Bellingcat puolestaan julkaisi analyysin, jonka mukaan enemmistö tutkitusta 75 fasistiaktivistista radikalisoitui nimenomaan Youtuben sisällön kautta. Tämä ongelma korostuu nuorilla ihmisillä, koska heille some on usein yhtä kuin uutiset, ja siinä vaiheessa kun oma mielipide on jo muodostettu, virallisen uutismedian sisältö kuitataan usein vain sanoilla ”fake news”.

Teemme Batesin mukaan virheen jos kuvittelemme, että vanhentuneet, seksistiset ajatukset ovat väistämättä edistyksen myötä kuolemassa pois. Mikään ei viittaa siihen, päin vastoin British Attitutudes Surveyn mukaan nimenomaan nuorten 16-19 -vuotiaiden asenteet ovat jyrkentyneet. Teemme virheen myös siinä jos kuvittelemme verkkomaailman olevan oma todellisuutensa, jonka ilmiöt eivät vaikuttaisi myös todelliseen maailmaan. Mitäpä sitä kiertelemään, Men Who Hate Women on kieltämättä pelottava kirja, joka pistää miettimään mikä ihme tässä ajassa saa ihmiset turvautumaan niin helposti vainoharhaisiin ja vihamielisiin maailmanselityksiin. Pelottavaa on myös lukea Batesin henkilökohtaisista kokemuksista nettihäirintään liittyen. Tärkeä kirja eräästä aikamme ilmiöstä ja siten ehdottomasti suositeltavaa luettavaa, vaikka ei aiheensa puolesta miellyttävä lukukokemus olekaan.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...