Jan Fredriksson: Miehet mustissa : henkivartioinnin salainen maailma

Miehet mustissa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Miehet mustissa on asiallinen ja mielenkiintoinen katsaus turvamiesten ja henkivartijoiden maailmaan. Siihen, johon ei ehkä tule tutustuneeksi ainakaan henkilökohtaisesti. Yleensä mielikuvat tulevat elokuvista, mutta valitettavasti turvamiehen elämä ei ole aina niin jännittävää ja toiminnantäyteistä. Toisaalta henkivartijoitakin Suomessa on ja heitä tarvitaan muun muassa poliitikkojen suojelemisessa, valtiovierailujen osana sekä suurien tähtien lisäturvana, vaikka näillä olisikin oma turvaorganisaatio.

Tämä on ainutlaatuinen kuvaus suomalaisten henkivartijoiden työstä sekä elämästä vaaran ja väkivallan maailmassa. Kuulostaa uhkaavalta ja sitä se joskus onkin – toisaalta se voi olla myös hyvin puuduttavaa odottamista jatkuvasti tarkkaavaisena. Tässä esitellään legendaarisia turvamiehiä, jotka toimivat myös kouluttajina sekä heidän taustaansa ja aikaisempia työsuhteitaan. He kertovat, mitä työntekijöiltä edellytetään, millaisia keikkoja on tullut vastaan sekä millaisia riskejä tähän työmaailmaan todella liittyy.

Kirjassa käydään läpi koulutus ja mahdollisuudet siihen Suomessa sekä muualla maailmassa. Lisäksi kerrotaan silkasta, tavallisesta työnteosta ja henkivartioinnin teoriasta ja käytännöstä. Melko paljon keskitytään sekä varsinaiseen silmälläpitoon että hyökkäysten torjuntaan eri tavoin, eikä todellakaan läheskään aina aseiden voimin! Monet suomalaiset alan asiantuntijat tekevät osan työstä jo palkkauksenkin takia muilla mailla. Tekstissä on useita haastatteluja sekä anekdootteja, sekä hauskoja että vähemmän mukavia. Erittäin valaiseva teos alasta, joka ainakin itselleni on melko outo, lukuunottamatta ns. tavallisia vartijoita kaupassa, asemilla, eri työpaikoilla, jotka muodostavat ison osan tätä joukkoa.

Suosittelen erityisesti alalle mahdollisesti aikoville sekä alasta muuten kiinnostuneille, tällaista koottua faktaa ei ole muualla jaossa. Muitakin kiinnostaa varmasti tämä hieman salamyhkäisenä pidetty työ, joka ei sitä kuitenkaan lopulta ole. Kovaotteista kyllä, toisinaan, mutta tarpeellista meidän kaikkien turvallisuuden takia! Kirjan lopussa on koottu listaksi kirjoja, jotka olisi ehkä aiheellista lukea, mikäli mielii alalle. Mukana on myös linkkiluettelo, joista löytyy taatusti tanakkaa lisätietoa.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 317 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...